tiistai 29. kesäkuuta 2010

Juustokakku ilman liivatetta

Tein juhannukseksi ison juustokakun, johon en halunnut liivatetta a) ajanpuutteen b) kasvissyöjäystävieni takia, ja Nigellalla oli ohje tähänkin hätään. Itse vähän jännitin, että miten kakku pysyy kasassa, mutta kyllä tuorejuusto ja kerma tekevät tehtävänsä. Tämä ei ole sellaista hyllyvän kovaa liivatekakkua, josta voi leikata geometrisen tarkkoja paloja, vaan ennemminkin samettisen pehmeää.

Juustokakku ilman liivatetta

    Pohja:
    125 g Digestivejä
    75 g voita/margariinia

    Täyte:
    300 g Philadelphiaa
    1 rkl sitruunan mehua
    1 dl tomusokeria
    1 tl vaniljasokeria
    250 ml kuohukermaa

    Päälle:
    1/2 litraa tuoreita mansikoita / muita tuoreita marjoja

Murskaa keksit, sulata voi, sekoita keskenään. Painele 20-25-senttisen vuoan pohjalle, laita kylmään odottamaan.
Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi.
Sekoita keskenään tuorejuusto, sokerit ja sitruunan mehu. Kääntele kermavaahto tuorejuustoseokseen tarkasti mutta varovaisesti. Kun seos on tasaista, kaada se vuokaan. Anna kovettua jääkaapissa mielellään yön yli, koristele ennen tarjoamista tuoreilla marjoilla.

Vinkkejä:
-Suosittelen tuplaamaan määrän heti alkuunsa, jos syöjiä on enemmän kuin pari. Meillä kakku loppu todella nopeasti!

34 kommenttia :

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Tämä versio kuuluu meidän perheen poikien ykkösuosikkiin ;) Jo vuosia sitten sain ohjeen naapuriltä ja pysynyt suosikkina. Täyte on tosiaan kermaisen pehmeää.

Unknown kirjoitti...

Mietin, että olisikohan siulla jotain hajua mistä voisi löytää vastaavanlaisen juustokakun(ilman liivatetta),mutta suklaisena versiona? Tai kuinka tätä samaista ohjetta voisi lähteä soveltamaan suklaiseksi? Olen koettanut googlettamalla löytää, mutta ei ole löytynyt..

anskusiili kirjoitti...

Jenina: Tätä voi kyllä hyvin soveltaa niin, että sulatat (pienehkön) suklaalevyn suklaata ja sekoitat sen sitten tuorejuuston kanssa yhteen. Olen netissä törmännyt vastaaviin ohjeisiin, joten toimii varmasti! : )

Anonyymi kirjoitti...

MOI! Kokeilu googlettaa after eight juustokakku- siinä herkullinen kakku ilman liivatetta ja toimii valkosuklaalla ja seuraavaksi ajattelin testata pätkispaloilla

Anonyymi kirjoitti...

Olen koittanut etsiä "sitä" tiettyä makua jota maistoin pikku poikana juustokakussa, löysin sitten tämän ohjeen ja ei voi muuta sanoa kuin KIITOS!

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Kiva kuulla, yleensä yksinkertainen on paras! : )

aurora kirjoitti...

Ihana tuo kuva, tulee ihan mieleen Pekka Töpöhäntä elokuvassa kun on ostettu iso mansikkakerma kakku minkä Monni syö ja sotkee ympäri keittiötä! Mutta tosiaan tuollainen kaakkelssi jääkaapissa, tosin soseutin sekaan pakastemansikoita :)

Anonyymi kirjoitti...

no niin... juustokakku laitettu jääkaappiin... toivottavasti kovettuu siellä. laitoin vain enemmän tomusokeria, sillä minun makuun kerma-tuorejuusto seos kaipasi sitä :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Toivottavasti hyytyi, kyllä tönkön tuorejuuston ja kermavaahdon pitäisi ajaa asia. : ) Itse tykkään vähän happamasta juustokakun mausta, mutta ehdottomasti sokeria voi oman maun mukaan lisätä.

Nataliina kirjoitti...

Tein tätä kissanristiäisiin, oli todella hyvää ja vieraatkin tykkäsivät. Ainoa vaan että oli myös todella tuhtia eikä tätä pysty syömään ihan hirveästi kerralla - toisaalta se voi olla myös hyvä juttu ;)

anskusiili kirjoitti...

Nataliina: Jei, kiva kuulla! Olen samaa mieltä, kyllä tuossa on rasvaa sen verran että pienikin pala täyttää. : )

Anonyymi kirjoitti...

Heips, mukava oli löytää tällainen liivatteeton ohje! Ja vinkkinä, Philadelphiaa löytyy Marabou-maullakin! Laitoin Maraboun makuista ja maustamatonta. Kakkua tehdessä jo oli maisteltava, hyvältä maistuu! ;)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Heippa, kiva jos sullekin ohje on mieleen! Ja näinkin telkkarimainoksen tuosta Marabou-Philadelphiasta, aika kätevää.

kirsi kirjoitti...

Ensin, kiitos reseptista, olen tehnyt tata monen monta kertaa ja 3 teinitytartani tykkaavat todella tasta kakusta eniten, lusikoivat suoraan vuoasta!!!! Nyt laitoin joukkoon sitruunarahkapurkin, katsotaan mita tulee....mutta taaa on hyva resepti! The best for us! Thanks!

Sini kirjoitti...

Vähän innostuin ja pistin tästä just vähän suklaisemman version jähmettymään jääkaappiin. Tuorejuustoon sekoitin noin 100g taloussuklaata ja pohjan tein dominokekseistä. Ainakin täyte itsessään oli tosi herkullista (pitihän se kulho nyt tyhjentää huolellisesti, ettei mitään mene hukkaan..), tosi mukavan sellanen kipakka maku eikä yhtään liian makeaa.

Tää on todella hyvä resepti ja taisipa päästä kaikenlaisten juustokakkujen vakiolähtökohdaksi tästä eteenpäin!

anskusiili kirjoitti...

kirsi&sini: Tosi kiva kuulla, itsekin olen kokenut tämän todella helpoksi ja toimivaksi reseptiksi. Hienoa että olette uskaltaneet varioida ohjetta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Huomasithan katsoa ettei kyseisessä tuorejuustossa ollut liivatetta? Suurin osa tuorejuustoista sisältää liivatetta. Pienenä vinkkinä =)
nim.merk. Liivatteeton

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: En itse asiassa ole koskaan ajatellutkaan, että tuorejuustossakin on liivatetta, kiitos tiedosta! : ) Tarkistin kuitenkin tilanteen Philadelphian osalta, ja siinä on johanneksenleipäpuuta ja karrageenia. Ei siis liivatetta!

Anonyymi kirjoitti...

Mun pitäisi olla melkeen vihainen sinulle! Tämä ohje on niin hyvä, että sitä on pakko tehdä ainakin pari kertaa kuussa :D Että kiitos vaan ohjeesta, joka aiheuttaa juustokakkuaddiktion :D

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Hahaa, olen mielelläni syyllinen niinkin ihanaan asiaan kuin juustokakkuaddiktioon! : D Itse en ole tehnyt tätä hetkeen, kiitos muistutuksesta...

Sini kirjoitti...

Nimimerkille Liivatteeton: Itseasiassa aika isossa osassa tuorejuustoja ei ole käytetty liivatetta. Isommista merkeistä oikeastaan vain Bonjourissa sitä on, sen sijaan esimerkiksi Valio Violan, Philadelphian, Arla Apetinan, Pirkan tai Rainbown tuorejuustot ovat liivatevapaat. Se, että miksi ihmeessä Bonjour sitä käyttää, on täysi mysteeri!:D Mutta kyllä sitä liivatetta löytyy yleisesti aika monista tuotteista, mihin sitä ei ensimmäisena ehkä osaisi kuvitellakkaan.
T: Toinen liivatteeton

anskusiili kirjoitti...

Sini: Kiitos tiedosta, itsekin huomasin asiaa enemmän tutkiessani että liivatetta ei löytynyt melkein mistään. Onneksi, sillä on olemassa paljon parempiakin hyydyttämisaineita. : )

Anonyymi kirjoitti...

Onpa hyvän kuuloinen ohje. Täytyykö olla nimenomaan tomusokeria vai kävisikö tavallinen sokeri? Mietin mahdanko täältä ulkomailta löytää tomusokeria.....

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Varmaankin voi korvata, mutta luulisin että alkuperäisessä ohjeessa jostakin syystä käytetään juuri tomusokeria. Tekee varmaan keveämmän rakenteen. : )

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on niin paljon kehuja että pakko kokeilla tätä ohjetta :) jäi vaan arvoitukseksi että mitä tuo "kerman kääntely" tarkoittaa?

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Suositteluni kyllä! Ja kääntely tarkoittaa sitä, ettei vatkata vaan varovaisesti lastan avulla nostellaan massaa niin, että tuorejuusto ja kermavaahto sekoittuvat. : ) Liialla vatkaamisella kermavaahdosta lähtee kuohkeus.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kiitti ihanasta ohjeesta :)nyt tulee tyhmä kysymys,mutta miten mun kannattais tehä, jos haluan mukaan makurahkaa? Laitanko rahkan vaan muitten aineiden lisäks..

-Pia-

anskusiili kirjoitti...

Pia: Heippa! : ) Ei ollut yhtään tyhmä kysymys, olen vastausta tässä hetken pohtinut.. Makurahka (esim. Valion) on paljon löysempää kuin Philadelphia-tuorejuusto, joten ainakaan Philadelphiaa en uskaltaisi korvata makurahkalla. Ehkä sitä voisi siis vain lisätä joukkoon varovaisesti ja katsoa, ettei koostumus mene liian löysäksi?

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Tosi kiva ohje, tykkään siitä ettei liivatetta ole käytetty. Miten lähtisit muokkaamaan ohjetta, jos toiveena olisi saada jouluinen juustokakku?

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Heippa, ja liivatteettomalle juustokakulle näyttäisi todellakin olevan kysyntää! En lähtisi ehkä tuota massaa muokkaamaan sokkona, ettei tule liian löysää. Tekisin pinnalle ehkä hillosokerista ja karpaloista jouluisen makuisen kerroksen. : )

Anonyymi kirjoitti...

Ihana resepti! Ensimmäisen kokeilu kerran jälkeen ollut koko perheen suosikki! Itse muokkasin ohjetta hieman, että lisäsin hieman enemmän vanilijasokeria ja tomusokeria ja muunsin makua hieman sitruunaisemmaksi ruokalusikallisella lemon curdia jolla korvasin sitruunanmehun. Hyvää tuli. Kiitos ohjeesta!

jenni kirjoitti...

Jos laittaa tota marabou-philadelphiaa, ni kannattaako sit laittaa sitruunamehua? Ja jos tuplaa määrän, tuplaanko pohjan myös? :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Vautsi, kuulostaa hyvältä!

Jenni: Hyvä huomio, ei ehkä silloin kannata lisätä sitruunamehua! Jos teet isompaan vuokaan (siis isompaan kuin 20–25-senttiseen), kannattaa tuplata pohjan määrät, mutta muussa tapauksessa ei välttämättä kannata. : )

jenni kirjoitti...

Tein tuosta marabou-philadelphiasta, ja tuli kyllä liiankin tuhtia! Suosittelen laittamaan joukkoon myös maustamatonta tuorejuustoa :) Täytyy kokeilla ens kerralla puolet ja puolet :)