sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Chou à la crème (tuulihatut)

Kaikki, millä on ranskalainen nimi, kuulostaa sekä vaikealta että hienolta, mutta tuulihattujen valmistaminen ei vaadi mitään erityistaitoja. Voin sanoa, että mikään ei ole rentouttavampaa sunnuntai-iltana kuin Trendin lukeminen ja tuulihattujen syöminen.

Chou ála créme (12 kpl)

    Taikina:
    vajaa 1 dl vehnäjauhoja
    1/2 tl sokeria
    ripaus suolaa
    55 g voita
    120 ml vettä
    2 munaa

    Pinnalle:
    1 muna

    Väliin:
    2 dl kuohukermaa
    2 tl vaniljasokeria


Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri ja suola.
Sulata kattilassa voi ja vesi, kun seos kiehuu, ota levyltä. Sekoita joukkoon jauhoseos nopeasti, laita kattila takaisin levylle. Sekoita taikinaa koko ajan kunnes se irtoaa kattilan reunoilta ja on kiinteää.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Kaada taikina eri kulhoon, vatkaa käsivatkaimella kunnes taikina on suunnilleen kädenlämpöistä. Lisää munat samalla vatkaten, yksi kerrallaan. Taikina on valmiina kiinteää ja hieman liisterimäistä rakenteeltaan.
Pursota tai lusikoi taikinasta 12 palleroa leivinpaperille parin sentin päähän toisistaan, sivele munalla. paista keskitasolla ensin 15 minuutin ajan. Vähennä lämpöä sitten 175 asteesen ja paista vielä 20-30 minuuttia. Valmis tuulihattu on ruskea ja rapea päältä, sisältä huokoinen muttei märkä.
Anna tuulihattujen jäähtyä, halkaise. Vaahdota kermavaahto, lisää siihen sokeri ja pursota/lusikoi puolikkaiden päälle. Kokoa kakkuset ja nauti!

Vinkkejä:
-Älä pidä levyä kovin kuumalla kun voi-vesi-seos on kiehahtanut, jauho tarttuu aika ikävästi pohjaan.
-Älä availe uunia paistamisen kesken, kokeile kypsyyttä vasta loppuvaiheilla.





3 kommenttia :

Tiia kirjoitti...

Aioinkin juuri kysyä, mikä mainio kamera sinulla on, mutta joku Canon näköjään :) Tahtoo kans! Tosin nyt tuntuu siltä, että se edellyttäisi noin vuoden kaurapuurolinjaa, ja se taas ehkä vähän veisi pohjan ruoanlaittointoilulta. :) Plääh.

Ei mutta hyvän näköisiä tuulihattuja! Maistoin tuommoisia elämäni ensimmäistä kertaa vasta pari päivää sitten, olivat tosin jotain puolivalmiita pakastesellaisia.

anskusiili kirjoitti...

Tiia, minulla on itse asiassa Canonin halvin järkkärimalli (1000D), jota myydään noin viidelläsadalla eurolla. : ) Ei siis kameraksi kallis ollenkaan! Olen kylläkin ostanut itselleni siihen vielä vähän paremman objektiivin, joka maksaa noin satasen.

Oikeastaan nuo itse tekemäni taisivat olla ensimmäiset tuulihatut, joita olen maistanut...

Tiia kirjoitti...

Kappas, juurikin tuota kyseistä mallia olen tässä himoinnut -- nytpä ainakin tiedän, että sillä tosiaan saa hyviä kuvia :) Se kit olisi Gigantin tarjouksessa nyt 395 euroa... Jaa-a, Joulupukkia odotellessa. :)