sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Sipulipiirakka

Mieleni teki taas suolaista piirakkaa, ne tuntuvat minun taloudessani tekevän kauppansa paremmin kuin makeat. En tehnyt piirakkaa aivan sillä perinteisimmällä tavalla, mutta hyvää siitä tuli! Vaikka täytteenä on periaatteessa vain sipulia, maku on niin uskomattoman hyvä ja tuo mieleen Ranskan.

Sipulipiirakka

    3 1/2 dl vehnäjauhoja
    75 g margariinia
    1 muna
    suolaa
    (loraus vettä)

    4 keskikokoista sipulia
    iso nokare voita
    2 kananmunaa
    1 prk (maustettua) Creme Fraichea
    suolaa
    mustapippuria
    1 dl juustoraastetta


Kuutioi margariini kulhoon ja anna pehmetä huoneenlämmössä jonkin aikaa. Nypi vehnäjauhot margariinin kanssa tasaisesti. Lisää kananmuna ja halutessasi suola ja loraus vettä. Vaivaa kunnes taikina on kiinteää ja painele voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Pilko sipulit pienenpieneksi hötöksi terävällä veitsellä. Laita pannulle nokare voita ja kuullota sipuleita keskilämmöllä n. 10 minuutin ajan. Älä ruskista, sillä sipuleiden tulee vain muuttua läpinäkyviksi. Sekoita joukkoon Creme Fraiche, kananmunat ja mausta.
Kaada täyte vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste, paista uunin keskitasolla n. 30 minuutin ajan.

Vinkkejä:
-Itse en viitsinyt ostaa voipakettia pelkästään tätä reseptiä varten, etten sortuisi leipomaan siitä mitään myöhemmin. Oivariini toimi kuullotuksessa todella hyvin!
-Piirakka on hyvää myös kylmänä ja sopii siksi vaikka piknikevääksi.

3 kommenttia :

anselmi-satu kirjoitti...

mun eno teki joskus joillekin meidän sukulaiskesteille vähän samantapaista piirakkaa, mut siinä sipulia oli KILON verran, määrä tuntuu musta ainakin ihan järkyttävältä mut maku oli silti aivan mahtava! tietysti sen piirakan korkeus oli luonnollisesti vähän korkeampi kuin ihan tavallinen piirakkapohja että kaikki sipulitäyte mahtui sisään, lisäksi siinä oli jotain tonnikalaa muistaakseni sipulin kaverina. nam!
no joo, tuli vain mieleen! : )

Frank Zappa kirjoitti...

Oon ihan rakastunut sun resepteihin, näin vaatimattomasti ilmaistuna. Tomaatti-mozzarellapiirakasta on tullut meidän talouden vakkarisafka silloin kun halutaan herkutella tai on tiedossa kemut.
Ja sipulipiirakka on paraikaa uunissa.

anskusiili kirjoitti...

anselmi: Oho, kilo on jo paljon! Ei voi kyllä käsittää, miten melkein pelkästä sipulista voi tulla niin hyvä maku, mutta on se jo todistettu! : )

Frank Zappa: Vaatimattomasti ilmaistuna, olen järjettömän imarreltu! : ) Kiitos, siis.