perjantai 7. helmikuuta 2014

Vaniljaiset mustikkamuffinit


Kun haluaa leivonnaisiin todellista vaniljan makua, kannattaa käyttää vaniljatankoa. Yksi vaniljatanko riittää hyvin esimerkiksi yhteen kakkupohjaan tai muffinisatsiin, ja vaikka vaniljatangoilla on hintaa, kannattaa laadukkaaseen maustamiseen panostaa. Olen lukenut, että vaniljatankoja voisi tilata esimerkiksi Ebaysta halvemmalla, ja itse olen tilannut kyseisestä paikasta esimerkiksi pullollisen Kirkmanin aitoa vaniljauutetta, jota käytän melkein aina makeassa leivonnassa. Aitoja vaniljamausteita käytettyään ei tule tehtyä paluuta vanilliinisokerin pariin.

Tämäkin hyvin perinteinen mustikkamuffinitaikina saa ihanasti makua vaniljasta, lisäksi hentoiset mustat pilkut taikinassa näyttävät todella kauniilta.Käytin ostamiani kivan näköisiä paperisia muffinivuokia, mutta kauhean hyvin ne eivät kestäneet paistamista. Jouduin ensinnäkin siirtämään muffinit yhtä alemmalle tasolle paistumaan, koska korkeat paperivuoat meinasivat käristyä uunin kattoa hipoessaan. Jämäkät ja kauniit muffinivuoat olisivat muuten hyviä, mutta hyvin ne eivät säilyttäneet väriään paistossa.


Vaniljaiset mustikkamuffinit (n. 12 kpl)

4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
175 g voita
2 munaa
2 dl maitoa
2 dl sokeria
1 vaniljatanko
2 dl jäisiä mustikoita

Ota muna ja maito ajoissa huoneenlämpöön. Sulata voi mikrossa ja anna hieman jäähtyä.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja valmistele 12-koloinen muffinivuoka joko voitelemalla kolot tai käyttämällä paperisia muffinivuokia.
Sekoita kulhossa keskenään siivilöity vehnäjauho ja leivinjauhe.
Toisessa kulhossa sekoita munien rakenne rikki, lisää maito, sokeri ja halkaistun vaniljatangon siemenet. Kaada nauhana joukkoon hieman jäähtynyt voi.
Yhdistä märät ja kuivat aineet, sekoita nopeasti. Lisää aivan sekoituksen loppuvaiheessa jäiset mustikat. Älä sekoita enempää kun on tarvis.
Jaa taikina n. muffinivuokaan, kohoamisvaraa ei tarvitse jättää paljoakaan.
Paista uunissa n. 20-30 minuutin ajan tai kunnes muffinit ovat kohonneet ja saaneet kultaisen värin pintaan.
Jäähdytä hetki vuoassa ja poista sitten muffinit vuoasta ja anna jäähtyä ritilällä.

Vinkkejä:
- Ole nopea muffinitaikinaa käsitellessäsi, jotta mustikat eivät ehdi värjätä taikinaa siniseksi. Vältä ylisekoittamista ja jaa taikina nopeasti koloihin, etteivät mustikat ala sulaa.
- Vaniljatankoa ei välttämättä tarvitse heittää roskiin, vaikka siemenet olisikin käytetty. Kuivata vaniljatanko ja laita se sitten purkkiin, jossa säilytät sokeria.

3 kommenttia :

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihanalta ainakin näyttävät ja varmasti maistuvat.

Katri kirjoitti...

Näyttää herkulliselta! (:

anskusiili kirjoitti...

Hanne&Katri: Mustikkamuffinit ovat aina hyvä valinta! ; )