sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Keep Calm and Have a Cup of Tea

Skotlannista on jo ehditty kotiutua, enkä suunnitelmistani huolimatta löytänyt aikaa kirjoitella reissun päällä. Oli liian kiire tutustua paikalliseen ravintola-, kahvila- ja pubikulttuuriin!

Tosiasiassa olin kieliharjoittelussa, johon kuului kurssi ja paljon muuta järjestettyä oheistoimintaa, joten harmittavan moni hyvältä vaikuttava ravintola ja kahvila jäi testaamatta. Kävin kuitenkin nauttimassa mainitsemisen arvoisen afternoon tean Eteaket-nimisessä kahvilassa Edinburghissa (41 Frederick Street). Olen teen suuri ystävä, mutta minulle tuli kyllä yllätyksenä paikallisten ihmisen todella runsas teenjuonti! Teetä juodaan aamusta iltaan vähän joka välissä, yleensä mustaa teetä maidolla, ja oheistarjottavana on monesti jotain pientä makeaa. Olen toki tietoinen brittiläisten teenjuonnista, mutta olen jotenkin ennen pitänyt sitä vain kliseenä.


Kuitenkin, eräs sateinen iltapäivä oli kuin tehty Eteaket-visiitille. Paikka oli pieni ja melko täynnä, mutta yksin liikkuvana sain pienen nurkkapöydän itselleni. Teelista oli vaikuttava, ja kaikenlaisia pikkutarjottavia sai valita teen kaveriksi. Itse päädyin ottamaan High Tea -nimisen annoksen, johon kuului omavalintainen pannu teetä, omavalintainen täytetty voileipä, skonssi ja pieni leivos (yhteensä £8.45).



Annos oli juuri sopivan kokoinen, ja clotted creamia skonssin päälle sivellessä oikein tunsi verisuontensa tukkeutuvan... Ihanaa! Skonssi oli pehmoinen ja paikan päällä leivottu, ja plussaa paikka sai myös toimivasta ja ystävällisestä pöytiintarjoilusta.


Suosittelen kaikille afternoon tean kokeilemista jos vierailee jossakin päin noita sateisia saaria. Kannattaa jättää paljon tilaa mahaan, sillä minunkin pieneltä tuntuva annokseni oli todella täyttävä. Parasta olisi mennä kahdestaan, jolloin voisi tilata teen kahdelle ja saisi enemmän maisteltavaa.

Muita kivalta vaikuttavia teehuoneita (joita paikalliset minulle suosittelivat mutta joissa en itse ehtinyt käydä) ovat:

- Elaine's Cuppa Cake (18 South Clerk Street)
- Clarinda's Tea Room (69 Canongate)

Reissulta mukaan ostin skonssileikkurisetin, ja vielä kun saisin hostini leipomien cheddar-rosmariiniskonssien ohjeen...

Ei kommentteja :