sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Suklaakerroskakku


Isänpäivänä leivon aina jotakin suklaista, sillä isäni mieleen ovat eniten suklaiset överikakut. Kerrankin sopivan kakkuohjeen etsiminen ei tuottanut vaikeuksia, koska olin pistänyt muistiin Yummy Bakerin Anskun mahtavan näköisen suklaakerroskakun noin viikko sitten.

Täytyy muuten sanoa, että ihan kakkukakkujen tekeminen ei todellakaan kuulu vahvuuksiini. Oman osansa tekee jo ihan meidän uunimme, joka paistiaa kakut niin vinoon, että ne ovat toiselta puolelta esimerkiksi neljä senttiä korkeita, toiselta kaksi.

Suklaakerroskakku (n. 10 palaa)

Kakku:
4 dl vehnäjauhoja
3 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
ripaus suolaa
1 dl (rypsi)öljyä
2 dl maitoa
2 munaa
1 tl vanilja-aromia
2 dl vahvaa kahvia

Täyte:
400 g tuorejuustoa
1 rkl sokeria
150 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata

Kuorrute:
100 g tummaa suklaata
3/4 dl kermaa

Valmista ensin kakku, laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita kuivat ainet keskenään, siivilöi tarpeen mukaan.
Vatkaa keskenään (huoneenlämpöiset) öljy, maito, munat ja vanilja-aromi. Lisää kuiviin aineisiin. Sekoita sitten jäähtynyt kahvi joukkoon vähän kerrallaan. Seos jää aika löysäksi.
Kaada seos voideltuun kakkuvuokaan (n. 20-24 cm) ja paista uunissa 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä täysin.
Valmista täyte sulattamalla täytteen suklaat vesihauteessa (tai varovaisesti mikrossa). Pehmennä tuorejuustoa sokerin avulla, sekoita joukkoon sitten sulanut suklaa.
Leikkaa jäähtynyt kakku kahtia sahalaitaisella veitsellä. Levitä puolet täytteestä toisen kakunpuoliskon päälle, laita toinen puolisko päälle. Levitä loput täytteen kakun päälle.
Valmista kuorrute pilkkomalla suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada suklaiden päälle. Anna seisoa hetki, sekoita sitten tasaiseksi. Kaada kakun päälle.
Koristele kakku esmerkiksi vadelmilla.

Vinkkejä:
- Kun leikkaat kakun veitsellä, käytä pitkää, sahalaitaista veistä. Esimerkiksi Youtubesta löytyy hyviä kakunleikkausvideoita (vaikka tässä). Tärkeintä kuitenkin on sahata, ei painaa.
- Kun sulatat suklaata vesihauteessa, älä päästä pisaraakaan vettä suklaan joukkoon.

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Mukavan näköinen överi :) Jos saa ehdottaa blogille parannuksia niin olisi kiva että kuva tulisi ensimmäisenä, eikä viimeisenä. Helpompi selata ohjeita kun hahmottaa heti mistä on kyse.

Katarina kirjoitti...

Todella hyvän näköinen kakku ja varmasti hyvä!

Vilkku kirjoitti...

oh hieno kakku! olen tehnyt samantapaista, mutta valkosukaa-vadelma täytteellä ja hyvää oli :-)

http://siivujaonnesta.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

voiko vanilja-aromin jättää kokonaan pois? entä kuinka paljon kakku maistuu kahville kun sitä on kuitenkin noin paljon? voiko siitä jättää osan pois/korvata jollain?

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Tosi hyvä pointti, kiitos siitä! Kysyin yhdeltä netti-ihmiseltä mielipidettä, ja hän oli samaa mieltä sinun kanssasi. Taidan jatkossa laittaa kuvan alkuun. : )

Hovkonditorn: Hyvää oli!

Vilkku: Noo, hieno ainakin toiselta puolelta. ; ) Kuulostaapa ihanalta.

Anonyymi: Sen kun jättää vanilja-aromin vain pois, tai sitten sen voi korvata vaniljasokerilla. Kahvia tulee paljon, mutta se ei paistetussa taikinassa maistu ollenkaan. Kahvi vain syventää suklaan makua, joten en suosittele jättämään pois. Ehkä laimentamaan vedellä/maidolla, jos pelkää että kahvi maistuu läpi.

Mona kirjoitti...

Tätä on kyllä pakko kokeilla mahd. pian!

Ansku / Yummy Baker kirjoitti...

Hyvältä näyttää! :)

Siiri Stiina kirjoitti...

Voi että näyttää niin hyvältä, nam!:)