keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Omenapannukakku

Monilla teistä on varmaankin tähän aikaan vuodesta pakkasessa itse tehtyä omenasosetta. Itse olen ainakin ollut niin onnekas, että olen saanut mummiltani litroittain ihanaa, kauniin väristä omenasosetta, jota olen syönyt joka aamu rahkani seassa. Ajattelin kuitenkin, että tuota herkkua olisi kiva hyödyntää leivonnassakin, ja sovelsin Pirkan porkkanapannarin ohjetta vaihtamalla porkkanasoseen omenasoseeseen. Pannukakusta tuli ehkä hieman littanaa, mutta niin minulla kyllä aina tuppaa tulemaan. Vinkkejä otetaan vastaan!

Omenapannukakku

400 g omenasosetta
5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 munaa
1 tl kanelia
25 g voita

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Sekoita (huoneenlämpöiset) aineet voita lukuun ottamatta keskenään. Pilko voi kuutioiksi ja ripottele korkeareunaisen uuninpellin päälle. Laita pelti uuniin kunnes voi sulaa. Ota pelti sitten uunista, kaada taikina siihen ja paista uunissa n. 25 minuutin ajan.
Tarjoile jäätelön ja omenasoseen kanssa.

Vinkkejä:
- Omenasosetta saa myös kaupasta valmiina, vihannesosastoilla sitä myydään pötköissä.


HUOM! Olisi kiva jos mahdollisimman moni ehtisi vastata oikella olevaan lukijatutkimukseen, jos ette ole sitä vielä tehneet. Kysely tosiaan näkyy vain kerran kullekin kävijälle, eli jos olet nähnyt kyselyn jo kerran, se on nyt valkoisena oikeassa sivupalkissa

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Näyttää hyvältä! :) Itse laitan pannukakkutaikinaan aina teelusikallisen leivinjauhetta, johtuisikohan siitä että mun pannari kohoaa aina ihan kamalasti? ;)

-Anna

Anonyymi kirjoitti...

itsekkin käytän pannarissa leivinjauhetta, suosittelen kokeilemaan! (:

anskusiili kirjoitti...

Anonyymit: No josko sitä kokeilisi sitten leivinjauhetta ensi kerralla, ei kai muu auta! : )

Tuuli kirjoitti...

Kun aluksi käsivispilällä vähän vaahdottaa sokerin ja munat, tulee kauniisti kumpuileva ja kohoava pannari ilman leivinjauhetta. :) Ja sitten vaahtoon vaan varovasti muut aineet sekoitetaan joukkoon, ei enää vatkausta. Näin pappa opetti mua jo ollessani 5v. :)

anskusiili kirjoitti...

Tuuli, tuhannet kiitokset vinkistä, kokeilen tuota varmaankin ennemmin kuin leivinjauhetta! Kun muistelisin, että äidin pannukakkuohjeessakaan ei ole käytetty leivinjauhetta, ja pannari kohoaa silti kauniisti.

Anonyymi kirjoitti...

Ite ku tein niin olis voinut olla vähån kauemmin uunissa mutta hyvää oli

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Pannukakkua saakin välillä pitää tosi kauan uunissa, ettei jää sisältä raa'aksi! : )