maanantai 20. elokuuta 2012

Mansikkajuustokakku mascarponekermalla

Luvassa on juustokakkuohjetta pitkästä aikaa! Testasin Hummingbird Bakeryn kirjastani uutta ohjetta, joka vaikutti juuri sellaiselta, jota tarvitaan kesän mahdollisisesti viimeisiin illanistujaisiin. Löysin vielä todella makeita ja kiinteitä suomalaisia mansikoita Sokokselta, ja kakusta tuli mielestäni oikein hyvää. Ben & Jerry's -jäätelön fanit: maku ja haju muistuttaa mielestäni paljonkin Strawberry Cheesecake -jätskiä.

Mansikkajuustokakku mascarponekermalla

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:
600 g (rasvaista) tuorejuustoa
2 dl sokeria
2 munaa
200 g tuoreita mansikoita
2 rkl vettä

Päälle:
100 g mascarponejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 dl kuohukermaa
100 g tuoreita mansikoita

Vuoraa 20-24-senttinen irtopohjainen vuoka leivinpaperilla. Sulata pohjan voi ja murskaa keksit (esimerkiksi pakastepussissa, kaulinta käyttäen). Sekoita keksimurska voisulaan ja painele vuoan pohjalle. Laita kylmään odottamaan.
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.
Siisti mansikat ja puolita (suuret voi pilkkoa pienemmiksikin). Laita mansikat kattilaan, mittaa joukkoon 1 dl sokeria ja 2 rkl vettä. Kiehauta. Vähennä sitten lämpöä ja anna poreilla hiljalleen kunnes mansikat ovat pehmeitä ja osa nesteestä on haihtunut. Anna jäähtyä.
Sekoita keskenään tuorejuusto ja sokeri sähkövatkainta käyttäen. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan. Sekoita jäähtyneet mansikat nesteineen tuorejuuston sekaan, kaada täyte vuokaan.
Paista uunissa n. 30 minuutin ajan tai kunnes kakku on reunoiltä täysin hyytynyt ja keskeltä vielä hieman hyllyvä. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja laita sitten kylmään.
Valmista mascarponekerma vatkaamalla kerma pehmeäksi vaahdoksi. Pehmennä mascarponea ja sekoita siihen tomusokeri. Yhdistä. Sivele jäähtyneen kakun päälle ja anna levätä kylmässä mielellään yön yli. Koristele mansikoilla ennen tarjoilua.

Vinkkejä:
-Itse paistoin kirjan ohjeen mukaan juustokakun vesihauteessa, ainakin pienessä sellaisessa. Vuorasin irtopohjavuoan foliolla (parillakin kerroksella, irtopohjavuoat tuppaavat aina vuotavan), kaadoin vettä korkeareunaiselle uuninpellille niin paljon kuin mahtuu ja paistoin juustokakun vedellä täytetyssä uuninpellissä. Vesi kannattaa kaataa uuninpellille vasta silloin, kun pelti on jo uunissa ja juustokakku pellin päällä.
-Juustokakusta tulee kermaista, jos käytät huoneenlämpöisiä aineita ja käytät vatkaamiseen sähkövatkainta.

Käytin 24-senttistä vuokaa, mutta 20-senttisellä vuoalla saat näyttävämmän, korkean juustokakun.

6 kommenttia :

Emmih kirjoitti...

Ai että, postausta lukiessä söin juurikin kyseistä Ben&Jerry´s jäätelöä, taitaa kakku mennä kokeiluun! :D

Säde kirjoitti...

Nams, näyttääpä hyvältä <3

http://guabk.blogspot.fi/

Dr.Sugar/Jinna kirjoitti...

Näyttää niiiiiin hyvältä! Nami! :)

Katarina kirjoitti...

Rakastan juustokakkuja ja tämä näyttää herkulliselta!

anskusiili kirjoitti...

Emmi: Haha, olipas sattuma!

Cecilia: : )

Jinna: Oli kyllä tosi herkullista, juustokakku kyllä maistuu aina.

Hovkonditorn: Juustokakulla ei voi kyllä mennä metsään. : )

Meku (Toscapulla) kirjoitti...

Oih, kuulostaa niin herkulliselta. Slurps!