lauantai 19. kesäkuuta 2010

Suklainen päärynäpaistos

Näin joskus kun Nigella, ikisuosikkini, teki tätä telkkarissa, ja sain vasta nyt kokeiltua. Nigella tekee tyypillisesti kaikkea helppoa ja vaivatonta eikä arkaile käyttää esimerkiksi säilykehedelmiä tai pakastevihanneksia kokkailuissaan. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä minäkin arvostan tuoreita vihanneksia ja alusta asti itse tehtyjä ruokia, muttei se aina ole niiin tarkkaa - kunhan lopputulos on hyvä ja ruoanlaitosta nauttii.
Tykästyin tähän helppoon, nopeaan herkkuun ja aionkin turvautua tähän aina, kun aika on vähissä.

Suklainen päärynäpaistos (9 annosta)

    2 tlk säilöttyjä päärynänpuolikkaita
    2 dl vehnäjauhoja
    0,6 dl sokeria
    1/2 dl kaakaojauhetta
    150 g pehmeää voita
    1 tl leivinjauhetta
    1/2 tl leivinsoodaa
    2 munaa
    (2 tl vaniljauutetta)


Asettele huuhdellut päärynänpuolikkaat n. 20x20-senttisen vuoan pohjalle. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Yksinkertaisesti sekoita kaikki loput aineet keskenään joko vatkaimella tai käsin. Levitä taikina päärynöiden päälle niin, että ne peittyvät.
Paista uunissa puolisen tuntia.
Leikkaa yhdeksään palaan ja nauti mielellään lämpimänä.

Vinkkejä:
-Voit käyttää myös tuoreita päärynöitä, jos ehdottomasti haluat. Tarvitset tällöin n. 3 isohkoa päärynää (halkaise ne ja poista siemenkodat).
-Itse tykkään tästä vielä seuraavana päivänäkin, silloin lämmitän tätä mikrossa puolisen minuuttia.

Ei kommentteja :