perjantai 3. heinäkuuta 2009

Uuniperunat ja tonnikala-avokadotäyte

En kerta kaikkiaan osaa syödä kausiruokia - talvella tekee mieli raparperipiirakkaa ja kesällä uuniperunoita. En saanut mielitekoa mielestäni, joten näitä valmistin. Avokado on niin ihanan kermaista, ettei täytteeseen tarvitse mitään majoneeseja tai ranskankermoja, joten tämä on myös kevyttä herkkua.

Uuniperunat ja tonnikala-avokadotäyte

    8 rosamunda-perunaa

    Täyte:
    1 avokado
    1 prk vaaleaa tonnikalaa
    1/2 prk raejuustoa
    1 pieni sipuli
    suolaa
    mustapippuria
    tuoreita yrttejä (esim. basilika, timjami)


Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Pese ja harjaa perunat hyvin, kuivaa. Viillä ristiviilto keskelle ja pistele vielä pari kertaa haarukalla, kääri jokainen peruna omaan foliopalaan. Kypsennä uunissa n. tunnin verran.
Valmista kypsymistä odotellessa täyte. Halkaise avokado pituussuunnassa ja poista kivi. Kaavi pehmeä sisus pois ja muussaa haarukalla. Sekoita joukkoon tonnikala, raejuusto, pilkottu sipuli ja mausteet. Laita kylmään odottamaan.
Anna perunoiden hieman jäähtyä, avaa ristiviillot puristamalla perunoita reunoilta, lusikoi sisään täytettä ja nauti!

Vinkkejä:
-Voit testata avokadon kypsyyttä painamalla kapeaa päätä. Jos se antaa periksi, avokado on kypsä. Kypsät myös erottuvat vaaleista raaoista yksilöistä helposti.
-Jätä huoletta tonnikala pois, jos haluat kasvisversion. Voit korvata sen vaikka paprikalla.



3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Mullon usein samanlaisia mielitekoja ihan väärinä vuodenaikoina! Tämä täyte kuulostaa tosi hyvälle, pitää muistaa seuraavan kerran kun tekee uunipottuja.

Tuuli kirjoitti...

Valkosuklaa kekseistä tuli oikein herkkuja! Annoin toisen pellillisen olla vahingossa hieman liian kauan uunissa, joten niistä tuli hieman kovia. Onnekseni kovatkin olivat oikein hyviä! :)

Tänään teen broilerivuokaa ja tulen kertomaan vielä kokemuksi sen suhteen. En ole ennen laittanutkaan broileria vuokaan :)

Elena kirjoitti...

Mä en ole koskaan ollut mitenkään erityisen koukussa uuniperunoihin, mutta toissakesänä kaverini oli kesätöissä Moskovassa ja kävin siellä! Linda maistatti mulle paikallisia pottuja ja sydämeni jäi Moskovaan! Ne oli TÄYDELLISIÄ!! ;)