torstai 7. toukokuuta 2009

Juustokakkumuffinit

Rakastan juustokakkua, joten sitä on pakko siis änkeä joka paikkaan. Kuvittelin päässäni täydellistä muffinia, joissa yhdistyisi kuohkea suklaamuffinitaikina ja tuorejuusto, ja tällaiseen päädyin! Näistä tuli juuri sellaisia kuin odotinkin.

Juustokakkumuffinit

    Muffinitaikina:
    125 g margariinia
    4 1/2 dl jauhoja
    2 dl sokeria
    1 1/2 dl kaakojauhetta
    2 tl leivinjauhetta
    2 dl maitoa
    2 munaa

    Juustokakkutaikina:
    200 g tuorejuustoa (maustamatonta)
    1 muna
    2 rkl sokeria


Sulata margariini mikrossa ja anna jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita keskenään muffinitaikinan kuivat aineet (jauhot, sokeri, kaakaojauhe, leivinjauhe), käytä tarvittaessa siivilää. Vatkaa keskenään munat, maito ja jäähtynyt margariinisula, sekoita joukkoon nopeasti kuivat aineet.
Valmista juustokakkutaikina sekoittamalla ainekset keskenään tasaiseksi, mielellään sähkövatkaimella.
Aseta 12-koloiseen muffinivuokaan jokaiseen koloon paperinen vuoka, jaa molemmat taikinat vuorotellen (suklaataikinaa ensin) paperivuokiin. Paista uunissa 20-30 minuuttia.

Vinkkejä:
-Sinun ei tarvitse jättää paperivuokiin kohoamisvaraa, sillä tämä taikina ei pursuile mitenkään mielipuolisesti yli. Muffineista tulee nätin näköisiä, kun taikina kohoaa paperivuoan pinnan yli.
-Testaa muffinien kypsyyttä puutikulla - jos muffinin keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa, voit ottaa leivokset uunista.
-Voit puristaa juustokakkutaikinan sekaan hieman sitruunaa tuomaan raikkautta.



7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

voisitko neuvoa minulle jonkin suolaisen kasvispiirakka ohjeen, ilman kananmunaa? :)

en ole vegaani, mutta allerginen kananmunalle.

Petra kirjoitti...

Tein näitä tänään ja syön juuri nyt yhtä, tuli loistavia! Aluksi epäröin jauhojen määrää - olen itse tehnyt muffinssitaikinoita, joissa on vain 1-2 dl jauhoja, mutta kannatti noudattaa neuvoasi ainakin tässä tapauksessa. Kiitos ohjeesta! :)

anniamai kirjoitti...

Tehtiin näitä äitienpäivälounaalle jälkkäriks, ja oli tosi hyviä ! :) Lapset ei vaan oikein tykänny :D Johtu varmaan tosta tuorejuustosta.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, juustokakkua ja muffineita, kaksi lemppariasiaa yhdessä. Pakko olla ihania.
Aivan ihastuttava blogisi muutenkin, eksyin tänne ensimmäistä mutten varmasti viimeistä kertaa :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi:

Jos kokeilisit tehdä jotakin noista minun piirakkaohjeistani niin, että korvaat pohjan kananmunan niin, että sekoitat 1 rkl soijajauhoja ja 1-2 rkl lämmintä vettä keskenään ja lisäät taikinaan normaalisti. (Soijajauhoja saa vähän isommista ruokakaupoista!) Täytteeseen voisit laittaa 1-2 dl lisää juustoraastetta, että täyte pysyisi paremmin koossa. : )

Petra:
Tuo sama muffinitaikina on jo kauan toiminut pohjana kaikille muffineilleni, ja kieltämättä on kyllä tavanomaista suurempi määrä jauhoja! Ei muffineista ole tullut siltikään kuivia, ihme kyllä. Hyvä että maistuivat, ihana kuulla!

Anni:
Voi kiva. : ) Joo tuorejuusto voi olla joillekin pienemmille syöjille kova pala, muun muassa 18-vuotiaalle pikkusiskolleni...

hannn:
Kiitos kauheasti! Olipas vallan mielenkiintoinen tuo sinunkin blogisi, taidanpa lisätä suoraan suosikkeihini. : )

Laura L kirjoitti...

Kokeilin näitä ja hyvin onnistui. Tein näistä herkullisista muffineista postauksenkin. Linkki on tässä, jos tahdot lukea:
juustokakkumuffinit Lunni leipoo -blogin tapaan

Pidän blogistasi, koska kuvat ovat selkeitä, samoin myös reseptit!

anskusiili kirjoitti...

neiti leipuri: Voi kiitos kommentista! <3 Kävin katsomassa leipomuksiasi, ja oikein kauniita muffineita olit tehnyt.