perjantai 26. syyskuuta 2008

Portugalilaiset taikinakorit

Kokeilin kerran eräässä Jamie Oliverin kokkikirjassa olevaa ohjetta (alkuperäisnimi Rapeat portugalilaiset vaniljakorit), ja petyin ohjeen vaniljavanukkaaseen. En tiedä, menikö jotakin pieleen, mutta maku ei miellyttänyt ollenkaan. Kuvassa siis sisällä kyseistä vanukasta, jonka ohjetta en edes halua laittaa. Itse tarjoilisin näistä mieluummin vaniljajäätelöä, sillä taikinakorit olivat hyviä ja helppo tehdä! Olen tainnut muuttaa joitakin ainesosia.

Portugalilaiset taikinakorit (8 kappaletta)

    125 g valmista voitaikinaa (iso levy)
    1/2 keltuainen
    2 rkl sokeria
    kaardemummaa
    kanelia


Jauhota pöytä ja kauli taikina noin puolikkaan A4-arkin kokoiseksi. Voitele keltuaisella. Ripota päälle sokeri, kaardemummaa ja kanelia.
Kääri taikina tiukasti rullalle ja leikkaa siitä kahdeksan 2-3 cm paksuista viipaletta.
Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Laita viipaleet kyljelleen ja litistä hieman. Kauli jokainen viipale ohueksi, halkaisijaltaan noin 15 cm kokoiseksi lättänäksi. Tässä vaiheessa taikinapalat saavat kauniin spiraalikuvion!
Voitele ulkopuolelta uuninkestävät pikkuvuoat ja nosta taikinat vuokien päälle. Taittele ja painele taikina astioiden ulkopintaan. Nosta astiat ylösalaisin pellille ja paista noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vinkkejä:
-Itse laitoin taikinat muffinivuokaan, ja jotta taikinat säilyttäisivät kuppimaisen muotonsa, askartelin foliosta renkaita, jotka painoin pitelemään taikinaa kasassa. Tästäkin olisi hyödyllistä olla kuva..
-Kun taikinakupit ovat vielä lämpöisiä, voit painella niitä kostealla pyyhkeellä astian/muffinivuoan pintaa vasten. Näin kuppimainen muoto tulee paremmin esille!

Ei kommentteja :