lauantai 17. toukokuuta 2014

Sitruunainen jogurttijäätelö

IMG_8797_pieni

Tänä viikonloppuna oli taas aika kaivaa jäätelökone esiin, kun kaipasin jotakin kauniiseen ilmaan sopivaa herkkua. Rakastan jogurttijäätelöä, ja on ihana huomata sen valmistuvan helposti jäätelökoneella kotioloissakin. Tarvitaan vain paria ainetta - hyvää jogurttia, mausteainetta ja hieman makeutusta. Aion kyllä kokeilla seuraavalla keralla jogurttijäätelön valmistamista tuoreista marjoista tai vaikka raparperista... Oi että!

Ikisuosikkini sitruuna sopii hyvin myös jogurttijäätelöön, jonka makeutin hunajalla. Hunajan maku on aika vahva, mutta hunajan ystävänä tämä ei haittaa minua ollenkaan. Jos ei halua niin vahvaa hunajan makua, suosittelen kokeilemaan vaahterasiirappia makeutukseen.

Sitruunainen jogurttijäätelö (1–2 annosta) 

2 dl rasvaista kreikkalaista jogurttia (Fage)
1/2 dl sitruunan mehua (n. 1 sitruuna)
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl hunajaa/vaahterasiirappia

Pese sitruunan kuori hyvin, raasta kuori puolikkaasta sitruunasta. Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää hunaja. Lämmitä mikrossa tai kattilassa kuumaksi niin, että sitruunan mehu ja hunaja sekoittuvat yhteen. Anna jäähtyä.
Sekoita jäähtynyt neste jogurttiin, kaada jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeiden mukaan (minun OBH Nordicallani n. 10 minuutin ajan).
Anna jäätelön jähmettyä muutaman minuutin ajan pakastimessa, tarjoile heti.

Vinkkejä:
- Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, laita seos pakastamisen kestävään kulhoon ja sekoittele seosta n. 30 minuutin välein. Tarjoile, kun jäätelö on koostumukseltaan sopivaa.

IMG_8800_pieni

4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Toimisikohan kyseinen resepti normaalilla maustamattomalla jugurtilla ja appelsiinilla sitruunan sijaan? :)

Susanna kirjoitti...

Kiva resepti, täytyy kokeilla. Erityisplussa siitä, ettei kananmunaa tarvita...

Jossu kirjoitti...

Onpas herkullisen näköistä :P

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Hmm, kreikkalainen jogurtti on paljon paksumpaa kuin tavallinen maustamaton jogurtti, joten en osaa veikata testaamatta. Appelsiini käy varmasti hyvin myös. : )

Susanna: Niinpä, hienosti onnistuu ilman kananmunaakin!

Jossu: Herkullista oli kyllä! : )