sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Nutella-muffinit


Kuljetettavista juhlatarjottavista liputan edelleen muffinien puolesta: niiden valmistaminen samana päivänä käy nopeasti, ja kuljetus on helppoa ja stressitöntä. Jos haluaa viedä cupcakeja jonnekin illanistujaisiin, voi tietysti kuljettaa leivokset ja kuorrutteen erikseen ja tehdä pursotukset paikan päällä. Tällä kertaa päädyin kuitenkin yksinkertaisiin muffineihin, joiden juju on Nutella-kierteisessä pinnassa. Jos on oikein Nutella-hullu, voi laittaa taikinan sisään lisäksi vielä nokareen Nutellaa.


Nutella-muffinit (n. 16 kpl)

4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl sokeria
175 g voita
2 munaa
2 dl maitoa
(1 tl vaniljauutetta)
n. 1 dl Nutellaa

Ota munat ja maito ajoissa huoneenlämpöön.
Sulata voi varovaisesti joko mikrossa tai kattilassa, anna hieman jäähtyä. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja valmistele 12-koloinen muffinipelti joko voitelemalla tai paperisia muffinivuokia käyttäen.
Sekoita suuressa kulhossa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja sokeri.
Toisessa kulhossa vatkaa munat ja maito keskenään, lisää vaniljauute ja hieman jäähtynyt voisula.
Yhdistä märät aineet kuiviin, sekoita nopeasti. Vältä ylivatkaamasta taikinaa.
Lusikoi taikina muffinivuokaan, jätä hieman kohoamisvaraa (ei tarvitse paljoa). Pudottele lusikan tai hammastikun avulla pieniä nokareita Nutellaa taikinan pinnalle, tee kierteitä hammastikun avulla.
Paista uunissa n. 20–30 minuuttia, anna jäähtyä ritilällä.
Säilytä huoneenlämmössä, muffinit ovat parhaita samana päivänä tehtyinä.


Vinkkejä:
- Kauneimman pinnan saat, kun et käytä liikaa Nutellaa (harmi, tiedän). Tällöin vaalea taikina ja tumma Nutella eivät täysin sekoitu toisiinsa vaan muodostavat selkeän marmoroinnin.


(Kuva Barcelonasta vuodelta 2011)

Blogini lukijoiden joukossa on varmasti matkustelevia ja hyvää ruokakulttuuria arvostavia ihmisiä, ja ottaisinkin mielelläni vastaan vinkkejä Budapestin parhaista kahviloista/ravintoloista/baareista! Olemme Budapestissa seitsemän päivää viikoilla 15 ja 16, ja vaikka hyvältä vaikuttavia paikkoja on tullut kirjoiteltua jonkin verran ylös, haluaisin mielelläni kuulla suosituksia teiltäkin.

10 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olen ollut 4 kertaa Budapestissa ja mieheni on unkarilainen!

Meidän ehdoton unkarilainen herkku on Kürtőskalács eli pullapitko! Taikina maistuu pullalle, mutta sen saa erilaisilla kuorrutteilla! Tästä voit katsoa mitä wikipedia sanoo tuosta herkustahttp://en.wikipedia.org/wiki/K%C3%BCrt%C5%91skal%C3%A1cs .
Hyvä kürtőskalács mesta on http://www.kurtoskalacs.com/start.htm , joka löytyy Budapestin tunnetun turistien valtaaman kävelykadun varrelta.

Toinen paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä on New York Cafe http://www.newyorkcafe.hu/ . Tätä paikkaa on sanottu maailman kauneimmaksi kahvilaksi. Hieno se on ja tuotteetkin melko arvokkaita, mutta kyllä sinne kannattaa silti mennä.

Paikallisia herkkuja ovat myös suolaiset letut, joita varmasti löytyy kaikkialta sekä gulash!
Hirveesti olisi vielä vinkkejä, mutta eiköhän näillä pääse hyvin alkuun :)

-Lurun ystävä

nina kirjoitti...

Voi APUA minkä ohjeen olet tänne laittanut ja miten suussa sulavan herkulliselta kuvat näyttävät, nam! Harmi ettei noita nutella purnukoita ole laktoosittomana, en ainakaan itse ole vielä löytänyt :D

Laura kirjoitti...

Kävin juuri hetki sitten Budapestissa, ja voin kertoa, että loistokohteen olet valinnut! Voisin mainita kivoiksi kohteiksi baari-kahvila-hengailumesta Telepin, jonka ympäristössä on muun muassa ihana vintage-kauppa Ludovika ja erään ihastuttavan graafikon kauppa Printa. Rauniobaarit ja kertit varmaan tiedätkin, Szimpla niistä mainintana. Sellainen yökerho kuin Corvinteto on aivan hirveä muuten, mutta kattoterassin takia kannattaa käydä! Samoin on linnavuorella sijaitsevan Kalastajalinnakkeen kupeessa olevan kahvila-ravintolan laita. Tunnelma ja palvelu on mainiota, varsinkin illalla söötti. :-) Koruton sisustus, mutta loistava hummus löytyy Hummus Barista, niitä oon kaupungissa monta. Suosikkiaamiaiseksemme muodostui isosta kauppahallista ostetut langos-lettuset, joiden päällä on smetanaa, juustoa ja kasviksia. Sieltä saa myös todella halvan ja hyvän kahvin, ja samalla voi fiilistellä paikallisten palinka-kulttuuria (10 aikaan aamusta se on jo vilkasta.)Toivottavasti edes jokin näistä ideoista nappaa, hauskaa matkaa!

Unelmaa leipomassa kirjoitti...

Oi, että noi muffinssit!! Kuola vaa valuu =D

Cerisette kirjoitti...

PAKKO kokeilla noita muffinseja! Nutella on kuulunut suurimpiin herkkuihini jo ihan pienestä pitäen, joten täytyy hyvin piakkoin kokeilla kuinkas noi luonnistuisivat!

Ruokasurffausta - Anna kirjoitti...

Voi luoja! To do-listalle menee heittämällä!

anskusiili kirjoitti...

Lurun ystävä: Hei kiitos paljon mainiosta vinkeistä, Lurukin kertoi käyneensä Budapestissa juuri varmaan teidän kanssa. : ) Aiotaan ehdottomasti testata suosittelemaasi pullapitkoa, ja tuo New York Cafékin houkuttelisi, koska sitä ovat muutkin suositelleet.

nina: Voi harmi! Huomasin S-ketjun kaupassa Rainbow:n pähkinäsuklaalevitettä (ja Lidlissäkin myydään vastaavaa), olisikohan jompi kumpi laktoositonta?

Laura: Tuhannet kiitokset sinulle mahtavista vinkeistä, kurkkasin vähän TripAdvisorista suosittelemiasi paikkoja ja pistin ne muistiin. Budapestissä on varmasti kevät jo niin pitkällä, että ehdottomasti pitää kokea rauniopubien tai vaikka mainitsemasi klubin (paikallinen Onnela?) kattoterassi! Raportoin varmasti blogissa sitten parhaista kahviloista ja ruokakulttuurin helmistä. : )

Hanna: Nutellalla on vähän sellainen vaikutus ihmisiin..!

Cerisette: Voi kiva kuulla, nämä valmistuvat kyllä helposti!

Ruokasurffausta: Jipii, toivottavasti innostut kokeilemaan.

Minsku / bvg kirjoitti...

Budiksesta ;

me oltiin kerran istumassa iltaa ja syömässä hauskassa ravintolassa,
Sir Lancelot:issa. Suosittelen, tunnelma kohosi heti ja ohjelmaa oli koko ruokailun ajan. Ruoka on aikamoista mättöä mutta kokonaisuus kiva.

anskusiili kirjoitti...

Minsku: Kiitoksia vinkistä. Näyttää ihan keskiaikaistyyliseltä teemaravintolalta, mielenkiintoista!

Mikko kirjoitti...

Oi Budapest. Kannattaa tehdä päiväreissu Szentendreen. Sinne pääsee HEV-junalla reilussa puolessa tunnissa. Turistikadun ulkopuolelta löytyy terasseja ja kahviloita ja kivoja kujia jajaja.