sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Espressojäätelö


Minua on harmittanut, kun kaupasta ei oikein saa hyvää kahvijäätelöä. Esimerkiksi Pappagallolla on irtomyynnissä kioskeissa jumalaista cappuccinojäätelöä, mutta kaupan hyllylle kyseinen maku ei ole päätynyt. Halusinkin uudella jäätelökoneellani heti ensimmäisenä kokeilla tehdä kahvijäätelä, tai vielä tarkemmin espressojäätelöä. Keitin mutteripannulla Tampereen Paahtimosta ostetuista Cubano-pavuista jauhettua espressoa, joka on ihan älyttömän hyvän makuista ja tuoksuista. Lisäksi jäätelöön tarvittiin vain kermaa, kaksi keltuaista ja sokeria. Uskomattoman simppeliä!

Minun jäätelökoneellani (OBH Nordica, minimalli) tulee enintään kaksi annosta kerralla, joten jos sinulla on isompi jäätelökone, suosittelen tuplaamaan ainekset. Teimme jäätelön illalla, ja minun piti säästää aamuksi vielä pieni annos kuvattavaksi. Kuvatessani kyllä kirosin, että olisi ehkä vähän isomman pallon voinut jättää...

Espressojäätelö (2 annosta)

n. 1-2 rkl espressoa tai vahvaa kahvia
2 keltuaista
40 g (vajaa 1 dl) sokeria
2 dl kuohukermaa

Laita jäätelökoneen kulho pakastimeen jo mielellään edellisenä päivänä.
Keitä espresso tai vahva kahvi, anna jäähtyä.
Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Toisessa kulhossa vatkaa keltuaisia ja sokeria muutaman minuutin ajan, kunnes vaahto on paksua ja vaaleaa.
Yhdistä kermavaahto varovaisesti keltuaisvaahtoon kärsivällisesti käännellen.
Lisää jäähtynyt kahvi vähän kerrallaan oman makusi mukaan.
Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna jäätelökoneen hurista 10-15 minuuttia. (Tai noudata oman jäätelökoneesi ohjeita.)
Jos olet tyytyväinen jäätelön rakenteeseen, voit tarjoilla sen heti. Jos taas haluat kiinteämpää jäätelöä, siirrä se muovikulhoon ja anna kovettua n. tunnin ajan pakastimisessa.

Vinkkejä:
- Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, voit kokeilla tehdä jäätelöä glukoosisiirapilla, joka antaa jäätelölle paremman (hileettömän) rakenteen kuin tavallinen sokeri. DanSukkerin sivuilla on jäätelöohjeita, joissa käytetään glukoosisiirappia.

Ei kommentteja :