lauantai 25. tammikuuta 2014

Vaniljavaahtokarkit


Olen jo monta vuotta ajatuksen tasolla halunnut tehdä vaahtokarkkia, mutta kun olen ohjeita lukiessani nähnyt, että prosessiin liittyy digitaalinen lämpömittari, sokerin keittämistä ja monta välivaihetta, olen yksinkertaisesti jättänyt tekemättä.

Nyt kun vihdoin ostin digitaalisen mittarin (Clas Ohlsonilta, n. 10 e), kaivoin vaahtokarkkiohjeet taas esiin. Käytännössä tarvitaan todella tuttuja aineita (munia, sokeria, vettä, liivatetta, makuainetta, maissijauhoja), eikä työvaiheitakaan ole niin paljon kuin ensin siltä näyttäisi. Itse tehdyssä vaahtokarkissa on ihanan pehmeä mutta sitkoisa rakenne, ja vaahtokarkit sopivat täydellisesti esimerkiksi kuuman kaakon sekaan.

Ohjeen otin täältä ja halusin nimenomaan tehdä sellaisia vaahtokarkkeja, joihin tulee valkuaista. Vegaanisia vaahtokarkkeja voi myös tehdä ja ohjeita on netti pullollaan, mutta käsivatkaimella homma olisi liian työläs. Suosittelen kurkkaamaan alkuperäisen ohjeen välivaihekuvat, koska itse en uskaltanut tuoda kameraan keittiöön, jossa vatkataan 120-asteista sokerilientä valkuaisvaahtoon... Tämä oli ehkä hyvä päätös!

Vaniljavaahtokarkit (20-25 kpl, isohkoja)

17 g (n. 5 tl) liivatejauhetta tai 17 g (8-10 kpl) liivatelehteä
125 ml + 80 ml kylmää vettä
200 g (reilu 2 dl) sokeria
100 g (n. 3/4 dl) glukoosisiirappia
110 g (n. 4 kpl) valkuaisia
ripaus suolaa
2 tl vaniljauutetta tai 1 tl vaniljatahnaa

n. 2 dl tomusokeria + 2 dl Maizenaa

Ripottele liivatejauhe 125 ml:aan kylmää vettä, älä sekoita vaan jätä liukenemaan. Jos käytät liivatelehtiä, laita ne n. puoleen litraan kylmää vettä pehmenemään.
Mittaa kattilaan sokeri, glukoosisiirappi ja 80 ml kylmää vettä. Sekoita ainekset yhteen ja anna liueta keskilämmöllä.
Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset puhtaassa, suuressa metallikulhossa kovaksi vaahdoksi.
Nosta sokeriseoksen lämpö korkeammalle ja anna poreilla, kunnes mittari näyttää 118 astetta.
Ota sokeriseos levyltä ja kaada se ohuena nauhana valkuaisvaahtoon samalla vatkaten. Varo osumasta vatkaimen teriin, jottei sitkeä sokerilitku lentelisi ympäriinsä.
Kaavi turvonnut liivatejauhe juuri käyttämääsi vielä lämpöiseen kattilaan, laita levylle ja anna liueta jälkilämmöllä. Jos käytät liivatelehtiä, purista niistä ylimääräinen levy, mittaa 2 rkl vettä kattilaan ja anna liivatelehtien liueta veteen. Sekoita tasaiseksi ja kaada ohuena nauhana vaahdon sekaan samalla vatkaten. Lisää myös vaniljauute tai vaniljatahna.
Vatkaa käsivatkaimella vielä n. 5 minuuttia tai kunnes seos on täysin jäähtynyt.
Vuoraa korkeareunainen uuninpelti leivinpaperilla, siivilöi päälle reilu kerros tomusokeri-Maizena-seosta.
Kaada vaahtokarkkiseos pellille ja tasoita pinta lastalla. Jätä huoneenlämpöön peittämättömänä jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.
Irroita vaahtokarkkitahna pellin reunoista öljytyllä veitsellä. Leikkaa n. 25 palaan öljytyllä veitsellä tai pitsaleikkurilla. Pyörittele palat tomusokerissa ja Maizenassa, lopuksi heitä vaahtokarkit siivilään ja hölskyttele ylimääräiset tomut pinnalta.
Säilytä ilmatiiviisti huoneenlämmössä, nämä säilyvät periaatteessa n. viikon verran, käytännössä pari tuntia.


Vinkkejä:
- Ennen kuin lähdet tekemään vaahtokarkkeja, lue ohje huolellisesti ja laita kaikki välineet sekä aineet valmiiksi mitattuina esille. Näin vältät katastrofit ja sotkut.
- Muista vatkata massaa tarpeeksi kauan, tai muuten siihen jäävä lämpö saa massan tihkumaan vettä. Jos vettä on jähmettymisvaiheen jälkeen tihkunut pinnalle, voit painella sen varovaisesti talouspaperilla pois
- Glukoosisiirappia löysin Stockmannilta, Dansukker-merkkisenä. En usko, että esim. vaalea siirappi toimisi, sillä se luultavasti tekisi seoksesta rakeisen.

3 kommenttia :

Tiina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Eeva kirjoitti...

En ehkä kestä ku joka kerta ku tän sun blogin avaa, tulee kamala himo kokkailla ja leipoa jotain yyberhyvää ;_;

anskusiili kirjoitti...

Eeva: Anteeksi herkkuhimojen aiheuttamisesta. : D Pitää siis vain ryhtyä herkkujen tekemiseen!