lauantai 3. elokuuta 2013

Perunaletut ja porotahna


Olimme pari viikkoa sitten ihanissa häissä, joissa saimme herkutella oikein olan takaa hääjuhlissa ja vielä seuraavana päivänä brunssilla. Molemmilla kerroilla tarjolla oli jonkinlaisia perunalettuja suolaisella täytteellä, ja lettujen ihana maku on jäänyt siitä asti kummittelemaan mieleeni. Tänä viikonloppuna kun vietimme tupaantuliaisia, päätin tehdä niiden ainaisten ja perinteisten poronappien rinnalle omia perunalettujani! Juuri ennen juhlia olin melkein jo jättämässä letut pois tarjottavien listalta, kun mietin että kylmät lörppänät eivät kyllä vedä vertoja rapeille juuri paistetuille letuille, mutta onneksi tulin toisiin aatoksiin. Nämä katosivat äkkiä pöydästä, ja perunan maku tuli kylmänä kivasti esiin. Pehmeä lettu on myös helppoa sormiruokaa.

Perunaletut ja porotahna (n. 30 kpl)

Letut:
500 g jauhoisia perunoita
2 rkl voita
1 1/2 dl maitoa
1 tl suolaa
2 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Porotahna:
2 prk (240 g) smetanaa
150 g kylmäsavuporoa (esim. rouheena)
1 ruukku ruohosipulia
2 tl sitruunan mehua
mustapippuria

Kuori perunat ja keitä vedessä kypsiksi.
Lisää perunoihin voi, maito ja suola. Survo perunat tasaiseksi muusiksi ja anna jäähtyä.
Riko munien rakenne kulhossa ja vatkaa hetken käsin. Lisää munat vehnäjauhojen kanssa muusiin ja sekoita tasaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa, mikäli taikina tuntuu liian paksulta.
Paista voissa pieniä lettuja (halkaisija n. 5 cm), käännä kun letun pinnalle tulee pieniä kuplia.
Anna lettujen jäähtyä leivinpaperin ja ritilän päällä.
Valmista porotahna sekoittamalla ainekset keskenään, säästä silputtua ruohosipulia koristeluun.
Levitä tahna lettujen päälle, viimeistele ruohosipulilla.

Vinkkejä:
- Kasvisversioon voisi pororouheen sijasta käyttää vaikka punasipulia ja paprikaa, jotka sopivat myös hyvin smetanan kanssa.

3 kommenttia :

anniamai kirjoitti...

Hei mua kiinnostais että mitä muuta teillä oli tupareissa tarjolla? Meillä on kanssa tuparit ensi viikolla ja mulla on ruokapuolen suhteen vähän ajatukset hukassa :)

anskusiili kirjoitti...

Anni: Oi vitsi, tupareita on niin kiva pitää. : )

Meillä oli paljon väkeä (n. 15 plus me), eli aika paljon kaupasta ostettiin sipsiä, vaahtokarkkia, Fanipaloja ja nachoja. Itse tein tarjolle quacamolea (suosittelen, kaikki tuntuvat tykkäävän), brownie-kuppikakkuja, poronappeja ja vaaleaa sangriaa. Lisäksi oli tuoretta ananasta hammastikuissa tarjolla, helppo herkku!

anniamai kirjoitti...

Okei, kuulostaa hyvältä! :) Nappaan ainakin ton porotäytteen ohjeen ylös, kun mietin et voisin tehä paria erilaista "mössöö" mitä vois syödä ruisnappien kans :) Ja toi tuore ananas on kans kiva idea! Kiitti vinkeistä :)