lauantai 19. tammikuuta 2013

Terveellisemmät mustikkapannukakut


Smitten Kitchen se ei koskaan petä! Viikon ainoalle kiireettömälle aamupalalle halusin tehdä jotain, minkä aineet minulla jo on valmiiksi, ja löysinkin näiden mustikkapannukakkujen ohjeen. Englanninkielinen nimi on blueberry yogurt multigrain pancakes, enkä edes yritä suomentaa sitä.
Nämä pannukakut tai lettuset tai mitkä nyt ikinä sopivat hyvin aamupalalle, sillä niissä on luonnonjogurttia, vain vähän sokeria ja paljon kuitua erilaisten jauhojen vuoksi. Kun pannukakut viimeistelee vielä hunajalla, viikonlopun täydellinen aamupala on valmis.
Olen muuttanut ainemääriä suomalaiselle mittajärjestelmälle sopivammiksi, lisäksi olen puolittanut määrän kahdelle ihmiselle sopivaksi.

Terveellisemmät mustikkapannukakut (n. 6 kpl)

20 g sulatettua voita
reilu 1 dl luonnonjogurttia
1 rkl maitoa
1 muna
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl grahamvehnäjauhoja
2 rkl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
tuoreita tai pakastettuja mustikoita
öljyä/voita paistamiseen

Sulata voi. Vatkaa keskenään luonnonjogurtti, muna ja maito. Lisää voi joukkoon.
Sekoita keskenään kuivat aineet, yhdistä sitten märkiin aineisiin. 
Sekoita ainekset vain nopeasti yhteen, älä ylivatkaa.
Ota taikinaa kuumalle pannulle muutama ruokalusikallinen yhtä lettua varten, painele mustikoita letun pinnalle ja litistä samalla lettua hieman. Anna paistua ensin toiselta puolelta (3-4 min) ja käännä ympäri vasta, kun reunat näyttävät kuivilta ja keskelle nousee pari kuplaa. Paista mustikkapuolelta toiset 3 minuuttia. Paista lettuja keskilämmöllä ja yksi-kaksi lettua kerrallaan.
Tarjoile esimerkiksi hunajan tai vaahterasiirapin kanssa.

Vinkkejä:
- Saat pidettyä letut lämpiminä jos lämmität uunin noin 90 asteeseen ja laitat letut paistamisen jälkeen uuniin odottamaan.
- Jos käytät paksumpaa jogurttia (kuten kreikkalaista jogurttia), käytä enemmän maitoa taikinaan (1-2 ruokalusikallista lisää).


8 kommenttia :

Katarina kirjoitti...

Nami, näyttää todella herkulliselta!

Anonyymi kirjoitti...

Pitää kokeilla, näyttää sen verran herkulliselta! :) Voiko jogurtin korvata esim maustamattomalla maitorahkalla?

Anonyymi kirjoitti...

Mustikkajogurtti moniviljapannarit ;)

anskusiili kirjoitti...

Hovkonditorn: Kiitoksia!
Anonyymi 1: Voi hyvin korvata, saapa ainakin proteiinia lisää! Kannattaa ehkä rahkan kanssa laittaa maitoa lisää taikinaan.
Anonyymi 2: Mutta tuohan olisi yhdyssana! Ja vähän turhan pitkä sellainen.

Oona kirjoitti...

Teinpä näitä äsken käyttäen rahkaa ja mustikoiden puutteessa kanelissa pyöritettyjä omenakuutioita. Erittäin hyvää, kiitos ohjeesta!

anskusiili kirjoitti...

Oona: Vautsi, kuulostaa ihanalta.

Anonyymi kirjoitti...

voiko grahamjauhot korvata tavallisilla vehnäjauhoilla?

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Vallan mainiosti!