sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Luumukakku

Saimme viikonloppuna pussillisen pieniä ja tosi hyviä luumuja, ja vaikka ne ovatkin parhaimpia ihan tuoreina ja pelkiltään nautittuina, halusin kokeilla ihan vain leipomisen ilosta Martha Stewartin kuivakakkuohjetta. Ihan mukavan makuinen kakku, kaipaa tosin seurakseen vaniljakastiketta tai jäätelöä.
(Ohjetta on hieman muunneltu.)

Luumukakku

    170 g voita
    1/2 cup (1,2 dl) fariinisokeria
    1/2 cup (1,2 dl) sokeria
    3 munaa
    1 1/2 cups (3,6 dl) vehnäjauhoja
    1/2 tl soodaa
    1 tl vaniljasokeria
    1/4 cup (0,6 dl) hapankermaa
    6-7 pientä kotimaista luumua
    tomusokeria koristeluun


Lämmitä uuni 190 asteeseen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi fariinisokerin ja sokerin kanssa kuohkeaksi. Sekoita varovaisesti huoneenlämpöiset munat joukkoon yksi kerrallaan, samalla sekoittaen. Sekoita keskenään eri kulhossa jauhot, vaniljasokeri ja sooda. Sekoita voivaahtoon ensin puolet jauhoseoksesta, sitten hapankerma ja loput jauhoseoksesta. Älä sekoita liikaa, vain kunnes aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Lusikoi täyte n. 24-senttiseen vuokaan, tasoita pinta veitsellä. Huuhtele ja puolita luumut, ripottele luumut taikinan päälle. Jos käytät suurempia, kaupassa myytävän kokoisia luumuja, leikkaa luumut ainakin neljään osaan, muutama luumu riittää. Paista uunissa n. 30 minuutin ajan, kunnes taikina vetäytyy vuoan reunoilta. Voit testata kypsyyttä myös puutikulla.
Anna jäähtyä täysin, koristele tomusokerilla.

Vinkkejä:
-Voit heittää joukkoon jotakin syksyistä maustetta, vaikka kanelia tai muskottipähkinää.
-Tein kakun hetken mielijohteesta, ja jääkaapissa ainut hapanmaitotuote oli rahka. Kakku onnistui siihenkin hyvin, joten voit itsekin käyttää sitä, mitä kaapista sattuu löytymään.



Ei kommentteja :