tiistai 20. syyskuuta 2011

Banaanipannukakut

Minulla tuskin tulee hetkeen olemaan sellaisia aamuja, jolloin ehtisin nousta paria tuntia ennen lähtöä paistelemaan amerikkalaisia pannukakkuja aamupalaksi, mutta kyllähän näitä voi iltasellakin tehdä! Ohjeen löysin Sara La Fountainin ruokablogista, suosittelen käväisemään. Reseptien ja pirteiden valokuvien lisäksi blogissa on paljon ravintola- ja puotiesittelyjä ympäri maailmaa.

Banaanipannukakut (neljälle)


    4 dl vehnäjauhoja
    1 rkl leivinjauhetta
    1/2 tl suolaa
    3 1/2 rkl sokeria
    3 1/2 dl maitoa
    2 munaa
    1 rkl sulatettua voita
    2 1/2 rkl öljyä (neutraalin makuista)
    2 tl vanilja-aromia/vaniljasokeria
    3 banaania

    Koristeluun:
    vaahterasiirappia (hunajakin käy)
    tomusokeria
    pähkinärouhetta


Viipaloi banaanit ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita leivinjauhe, sokeri ja suola vehnäjauhoihin. Lisää joukkoon maito, munat, voi, öljy ja vanilja-aromi samalla sekoittaen.
Lämmitä pannulla öljyä/voita ja kaada taikinaa pannulle. Kun lettu on saanut hetken paistua, ripottele päälle banaaniviipaleita. Käännä ja paista toiseltakin puolelta.
Tarjoile vaikka vaahterasiirapin, tomusokerin ja pähkinöiden kanssa.

Vinkkejä:
-Käytä mielellään pienehköä kauhaa, kun lisäät taikinaa pannulle. Näin saat aina samankokoisia pannukakkuja.
-Älä ripottele banaaneja lettujen päälle liian aikaisin, muuten ne valuvat pannulle.

4 kommenttia :

Liisa kirjoitti...

Näyttävät ihanilta! Vastaavia variaatioita on tullut tehtyä mutta aloimpa himoitsemaan juuri noita! Nam.

Marjis kirjoitti...

Meillä on näitä samanlaisia/samantapaisia tehty tasan kerran. Kun erään muksun kummitäti teki ja mielestäni oli todela hyviä mutta suurta suosiota meillä eivät saaneet vaikka muuten banaanista pitävätkin. Se on sellainen joka pitää syödä silain tai hedelmäsalaatissa :)

anskusiili kirjoitti...

Liisa: Nämä sopivat hyvin hetkelliseen himoon, kun valmistuvat niin nopeasti. : )

Marjis: Itse en taas ole banaanin suurin ystävä, mutta pannulla se saa rasvasta mukavan maun!

Jaana kirjoitti...

Näyttää tosi herkullisilta, noita on pakko kokeilla ja vielä plussaa, jos ovat helppoja!