maanantai 18. heinäkuuta 2011

Tikka masala -kana

Tämän ruoan meillä valmistaa minun mieheni, mutta olen seurannut valmistusta ja katson olevani ihan pätevä jakamaan ohjetta. Rakastan intialaista ruokaa, ja tällä ohjeella saa saman makuista intialaista kuin ravintolastakin. Vielä kun osaisi valmistaa itse täydellistä naanleipää, niin ei tarvitsisi käydä enää Nanda Devissä tai Katmandussa (tosin toimivia reseptejä otetaan vastaan). Mies on löytänyt ohjeen jostain netin syövereistä, mutta sitä on muunneltu aika lailla uuteen uskoon.

Tikka masala -kana

    Kanan marinadi:
    2 dl maustamatonta jogurttia
    1 rkl sitruunamehua
    2 tl kuminansiemeniä
    1 tl kanelia
    2 tl cayennepippuria
    1 tl mustapippuria myllystä
    1 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
    1 tl suolaa
    250 g maustamattomia broilerinsuikaleita

    Kastike:
    1 rkl voita
    1 sipuli
    1 valkosipulinkynsi
    1 jalapeno
    2 tl paprikajauhetta
    1 tl suolaa
    250 g tomaattimurskaa
    2 dl kuohukermaa
    kourallinen tuoretta korianteria

    Lisäksi: basmatiriisiä


Valmista ensin marinadi. Sekoita jogurtti, sitruunamehu ja kaikki mausteet kulhossa. Sekoita joukkoon broilerinsuikaleet ja laita peitetty kulho jääkaappiin marinoitumaan vähintään tunnin ajaksi.
Paista marinoitunut broileri pannulla keskilämmöllä ja paistamisen jälkeen valuta kirkas neste pois. Pannulle ei tulisi jäädä kauheasti ylimääräistä kastiketta. Laita suikaleet hetkeksi puhtaaseen astiaan syrjään.
Valmista kastike. Sulata voi pannussa ja hienonna sipuli, valkosipulinkynsi ja jalapeno. Kuullota pannulla. Lisää paprikajauhe ja suola, sekoita joukkoon tomaattimurska ja kerma.
Keitä tässä vaiheessa riisi paketin ohjeiden mukaan. Hauduta kastiketta pienellä lämmöllä n. 20 minuutin ajan kunnes kastike paksunee. Lisää joukkoon broileri ja anna hautua 10 minuutin ajan. Paria minuuttia ennen tarjoilua lisää joukkoon korianteri. Tarjoa riisin kera.

Vinkkejä:
-Vinkkinä mies käski sanoa, että pois ei saa jättää mitään aineksia. Erityisesti korianterin puuttuminen muuttaa makua kauheasti.

1 kommentti :

Katarina kirjoitti...

Tässä paras naan leipä resepti ever :) http://hovkonditorn.blogspot.com/2011/07/best-naan-ever.html