sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Porkkanakakku

Huomasin juuri, että blogissani on suuri aukko, sillä täältä ei löydy klassisen porkkanakakun ohjetta! Päätin eilen korjata tämän puutteen, ja kyllä tuorejuuston, mausteiden ja porkkanan yhdistelmä vain toimii. Ohjeen runko on Ruokasuosisikit-kirjasarjan leivontakirjasta, joitakin muutoksia tein.

Porkkanakakku

    Taikina:
    2 munaa
    2 dl fariinisokeria
    2 dl (auringonkukka)öljyä
    200 g (n. 3 suurta) porkkanaa raastettuna
    3 1/2 dl grahamvehnäjauhoja
    1 tl soodaa
    1 tl inkiväärijauhetta
    1/2 tl muskottipähkinää
    115 g pähkinärouhetta

    Tuorejuustokuorrutus:
    200 g tuorejuustoa
    4 rkl voita
    1 1/2 dl tomusokeria
    1/2 sitruunan raastettu kuori


Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen.
Vatkaa muna öljyn ja sokerin kanssa sekaisin. Lisää karkeasti raastettu porkkana, jauhot, sooda, mausteet ja pähkinärouhe. Sekoita hyvin keskenään.
Kaada taikina n. 20x20-senttiseen vuokaan ja paista uunissa n. 25 minuuttia
Anna jäähtyä hieman vuoassa, kumoa sitten ritilälle jäähtymään kunnolla.
Valmista täyte, kun kakku on jäähtynyt. Pehmennä voita hieman mikrossa, sekoita joukkoon loput täytteen aineet. Levitä tasaisesti porkkanakakun päälle ja leikkaa paloiksi.

Vinkkejä:
-Kakku on kypsä, kun se on hieman vetäytynyt vuoan reunoilta mutta on silti vielä kostea.
-Kannattaa käyttää kuorrutteessa luomusitruunaa, jonka kuoressa ei ole yhtä paljon myrkkykertymiä kuin tavallisessa sitruunassa. Luomusitruunakin pitää pestä kunnolla harjalla ja kuumalla vedellä.
-Mielestäni on helpointa leikata kakku ensin paloihin ja sitten vasta levittää täyte päälle, tällöin leikkausjälki on siistimpää.

8 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Porkkanakakut on parhaita! Kannattaa myös kokeilla kardemumman laittamista joukkoon suunnilleen teelusikallisen verran, sopii kakkuun hyvin :-)

Paula kirjoitti...

Porkkanakakku on kyllä tosi hyvää. Testasin vadelmaruutujen ohjetta ja tykkäsin :)

Katarina kirjoitti...

Porkkanakakku on niin hyvää :)

Marjis kirjoitti...

Nämä ovat vaan niin hyviä :P
Harmi kun itse en uskalla tuota pähkinä juuri missään kokeilla.. En vaan ole niitä oppinut käyttämään ja osalta rajottaa allergiani..
Tuo muskottiphkinä pitää seuraavalla kerralla muistaa tässä kokeilla.

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos vinkistä, varmasti sopiikin hyvin!

Paula: Kiva kuulla kuule. : )

Hovkonditorn: Niinpä, en ole ainakaan toistaiseksi pahaa maistanut!

Marjis: Voi porkkanakakku menettää kyllä paljon, jos siinä ei ole pähkinää... Voitko mantelia syödä, sekin sopisi hyvin?

Noora kirjoitti...

Porkkanakakku on kyllä niin namia, vaan yleensä parempaa seuraavina päivinä, kun on ehtinyt mehevöitymään, ja sitten pitäisi muka malttaa odottaa :-))

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon tehny kuorrutteen sulatejuustosta (Olympia). Hyvää on silleenkin, vaikka oudolta kuulostaakin. :D

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Ihan sellaisenakoon vai sokerilla makeutettuna? Toimii varmasti ainakin koostumuksensa puolesta! : )