sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Lohimurekepihvit

Viikonloppuna halusimme syödä jotakin muuta kuin ainaista pastaa tai keittoa, ja koska lohi on kestosuosikkini, halusin kokeilla valmistaa sitä muutenkin kuin vain tuikkaamalla uuniin tai pannulle mustapippurin ja suolan kera. Vinkin löysin ihanan Elsan blogista.

Lohimurekepihvit (n. 10 kpl)

    700 g lohifileetä
    1 muna
    1 dl korppujauhoja
    tilkka vettä
    1/2 dl tillisilppua
    suolaa
    mustapippuria
    öljyä paistamiseen
    1/2 sitruunan mehu


Ota lohesta nahka irti ja paloittele filee pienen pieneksi paloiksi (voit käyttää lohen myös monitoimikoneessa, mutta itse pidän pienistä paloista enemmän kuin hötöstä) ja heitä kulhoon. Lisää kulhoon muna, korppujauhot, vesi, tillisilppu ja suola + pippuri, vaivaa taikinaa kiinteäksi. Laita öljy lämpenemään isolle pannulle ja muotoile kylmään veteen kastetuilla käsillä taikinasta ensin palloja, jotka sitten litistät pihveiksi. Paista pihvit keskilämmöllä (muutama minuutti per puoli) kahdessa erässä, purista paiston aikana molemmille pihvien puolille sitruunan mehua.
Tarjoile heti vaikka lohkoperunoiden tai perunamuusin kanssa, suolakurkutkin käyvät hyvin.

Vinkkejä:
-Voit käyttää hyvin muutakin kuin lohta, mutta pihvejä on helpoin käsitellä, kun tuoretta kalaa.
-Korppujauhojen sijasta voit paahtaa vanhahkoa paahtoleipää, jota käytät raastettuna taikinassa (itse en omista paahdinta ja kanini tuppaa saamaan kaikki vanhat leivänkannikat).

1 kommentti :

Malla kirjoitti...

Kiitos mainiosta ohjeesta, nämä menevät kyllä kokeiluun mahdollisimman pian :) Kauankohan kannattaisi paistaa, jos pihvit tekisi uunissa?

Blogisi on muuten ruokablogeista yksi suosikkini. :) Täällä on aina herkullisia reseptejä, jotka sopivat myös opiskelijabudjetilleni. Olen vierallut täällä säännöllisesti jo ties kuinka kauan; en vain muista, olenko koskaan jättänyt kommenttia.