maanantai 1. helmikuuta 2010

Bataatti-kanakeitto

Keitto on mielestäni täydellistä pakkasruokaa, mutta vielä paremmin se sopii lämmittäjäksi, jos se on lisäksi mausteista ja täyttävää. Tämä ohje täyttää kaikki kriteerit ja valmistuu kohtuullisen vaivattomasti perusaineksista. Olen keittohullu kesäisinkin, ja ostin kivan 500 keittoa -kirjan, joka on kuvitettu kauniisti ja josta löytyy lisäksi vielä variaatiovinkkejä jokaisesta ohjeesta. Ohje on siis kyseisestä kirjasta, paitsi että muuttelin sitä jälleen hieman.

Bataatti-kanakeitto

    1 sipuli
    öljyä paistamiseen
    3 valkosipulinkynttä
    2 tl tuoretta raastettua inkivääriä
    1/2 tl kurkumaa
    2 tl juustokuminaa
    1 tl murskattuja korianterinsiemeniä
    2 bataattia
    1 pkt broilerin fileesuikaleita
    4 dl kookosmaitoa
    8 dl vettä
    2 rkl kasvisfondia
    1/2 sitruunan mehu
    suolaa, mustapippuria


Silppua sipuli ja kuumenna öljy suuressa kattilassa. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä kolmisen minuuttia. Murskaa valkosipulinkynnet veitsenterällä ja pilko pieneksi, kuori inkiväärinpala. Lisää kattillaan valkosipuli, raastettu inkivääri ja mausteet. Anna paistua parin minuutin ajan.
Kuori ja kuutioi bataatit, lisää kattilaan broilerin, kookosmaidon, veden ja kasvisfondin kanssa. Anna kiehahtaa ja keitä noin viidentoista minuutin ajan. Kun bataatti on kypsää, murskaa noin puolet kuutioista haarukkaa apuna käyttäen ja sekoita tasaiseksi. Maista keittoa, lisää sitruuna sekä suola ja mustapippuri.

Vinkkejä:
-Voit koristella keiton tuoreella korianterilla tai persiljalla.
-Keitto on todella hyvää mutta aika makeaa, joten kannattaa laittaa sitruunaa ihan reilusti.


Oikeasti, tarvitsen pian jotakin inspiraatioita näiden kuvien suhteen. Olen sitä paitsi lopen kyllästynyt kuvaamaan jokaisen ruoan keittiön keltaisessa valossa, tuon saman raitaliinan päällä. Ehkä tänään taiteen nimissä syvennyn reseptikirjojeni kuvitukseen...

Ei kommentteja :