keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Suklaiset macaron-leivokset

Ensimmäiset leipomani macaron-leivokset eivät suoranaisesti epäonnistuneet, mutteivät ne olleet aivan sen näköisiä kuin olisin halunnut. Tällä kertaa osuin melkein napakymppiin ja sain aikaiseksi halutun pitsimäisen reunankin, joten haluan jakaa minulle paremmin toimineen reseptin teidän kanssanne. Toisaalta uskon, että ensimmäinenkin resepti on toimiva osaavissa käsissä, olen vain saanut nyt hieman harjoitusta. Tämä ohje on Bella Vanilla -blogista.

Suklaiset macaron-leivokset

    Macaron-leivokset:
    140 g mantelijauhetta
    250 g (n.3 1/2 dl) tomusokeria
    1/2 dl kaakaojauhetta
    100 g (2 suurta munaa) huoneenlämpöistä munanvalkuaista

    Täyte:
    tuorejuustoa/curd-tahnaa/nutellaa


Siivilöi mantelijauhe, tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon tasaiseksi pulveriksi. Vaahdota munanvalkuaiset ensin hiljaisella teholla vaaleaksi vaahdoksi ja sitten suuremmalla teholla kiinteäksi, huippuja muodostavaksi vaahdoksi. Kääntele jauheseos vaahtoon neljässä erässä varovaisesti.
Pursota isoreikäisellä tyllalla leivinpaperille noin 2 euron kolikon kokoisia ympyröitä, jätä kohoamisvaraa. Anna leivosten seistä huoneenlämmössä puolisen tuntia, jotta kuori pääsee kovettumaan, ja paista sitten 180 asteessa 10-12 minuutin ajan.
Poista macaron-leivokset heti paistamisen jälkeen leivinpaperilta ja laita ritilälle jäähtymään. Kun leivokset ovat täysin jäähtyneet, täytä ne mieluisellasi täytteellä.

Vinkkejä:
-Kannattaa olla kärsivällinen siivilöimisen kanssa, se todella vaikuttaa lopputulokseen.
-Jos macaronit eivät tunnu irtoavan leivinpaperista, kaada paperin ja pellin väliin kuumaa vettä ja anna leivosten seistä 20 sekunnin ajan. Poista ne veistä apuna käyttäen.
-Jos et halua suklaisia leivoksia, jätä kaakaojauhe pois ja käytä vaikka mansikan makuista tomusokeria, jolloin saat vaaleanpunaisia leivoksia.



1 kommentti :

Sanna (suklaapupu) kirjoitti...

Oi, nämä ovat tosi kauniita!
Itselläni nämä ovat olleet jo pitkään kokeiltavien listalla, mutta vielä en ole ehtinyt niitä tehdä.
Ihanaa uutta vuotta!