perjantai 25. joulukuuta 2009

Hyydytetty puolukka-kookoskakku

Tällaista kakkua syötiin meidän joulupöydässämme tänä vuonna, paitsi että vaihdoimme puolukat mansikoihin. Tämän tekeminen on helpompaa kuin luulisi, ja lopputulos on kyllä tarpeeksi näyttävä ja maukas jouluruokienkin seuraksi.

Hyydytetty puolukka-kookoskakku (12-15 annosta)

    Kääretorttupohja:
    4 munaa
    1 1/2 dl sokeria
    3 rkl perunajauhoja
    1 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta

    Kookosmousse:
    400 g tuorejuustoa
    1-2 dl kookoskermaa
    1 dl tomusokeria
    1 tl vaniljasokeria
    6 liivatelehteä

    Puolukkamousse:
    2 munaa
    1 1/2 dl sokeria
    2 dl kuohukermaa
    3 rkl puolukka- tai karpalolikööriä
    200 g puolukoita
    6 liivatelehteä

    Pinnalle:
    kookoshiutaleita


Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Valmista kääretorttupohja vaahdottamalla munat ja sokeri vaaleaksi, paksuhkoksi vaahdoksi. Sekoita pohjan loput aineet keskenään eri kipossa ja siivilöi vaahtoon, kääntele tasaiseksi. Paista uunissa n. 8 minuutin ajan. Kumoa paistettu pohja sokeroidulle leivinpaperille.
Laita 12 liivatelehteä kylmällä vedellä täytettyyn astiaan likoamaan.
Valmista kookosmousse sekoittamalla keskenään tuorejuusto, kookoskerma, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lämmitä pieni tilkka vettä mikrossa ja sekoita siihen kuusi liiasta vedestä puristeltua liivatelehteä, yksi kerrallaan. Kaada liivateseos kookosmousseen ja sekoita.
Valmista puolukkamousse vaahdottamalla munat ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota kermavaahto eri kipossa ja yhdistä vaahdot. Soseuta puolukat, sekoita siihen likööri ja kaada vaahtoon. Lämmitä taas tilkka vettä ja puristele kuudesta liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois, sekoita vesitilkkaan. Kaada liivateseos mousseen ja sekoita.
Käytä kakkuun mahdollisimman isoa (halkaisijaltaan väh. 24 cm), korkeareunaista irtopohjavuokaa. Leikkaa kääretorttupohjasta kaksi irtopohjavuoan kokoista palaa, voit
koota toisen palasistakin. Aseta palasista koottu pohja vuokaan pohjimmaiseksi, kaada päälle puolukkamousse. Jos mousse tuntuu kovin löysältä, voit antaa sen olla hetken ulkona tai jääkaapissa. Laita päälle seuraavaksi kokonainen kääretorttupohjapala ja kaada sen päälle kookosmousse. Laita kylmään jähmettymään, mielellään yön yli. Koristele kakku kookoshiutaleilla.

Vinkkejä:
-Jos käytät mansikoita, voit käyttää moussessa hieman vähemmän sokeria ja vaikka mansikkalikööriä.
-Jos haluat, että kääretorttupohjan reunat eivät näy kakun ulkoreunalla, voit leikata pohjasta hieman vuokaa pienemmät palat. Tällöin mousset valuvat kääretorttupohjan reunojen yli, ja pohja näkyy vain leikatusa kakkupalassa.



Ei kommentteja :