lauantai 14. marraskuuta 2009

Tiramisu-juustokakku

Täytän viikonloppuna pyöreät 20 vuotta ja saan kunnian valmistaa ihan itse oman syntymäpäiväkakkuni. Pistin oikein läskiksi ja päätin tehdä tiramisua, joka oli minun suosikkini pienenä jo. Aito tiramisuhan ei sisällä liivatetta vaan on hieman löysempää rakenteeltaan, mutta halusin tehdä tämän juhlavammin kakun muotoon. Juuri etsimäni kaltaisen reseptin löysin Kinuskikissalta, paitsi että muuttelin reseptiä ihan pikkuisen.

Tiramisu-juustokakku

    Pohja:
    n. 13 savoiardikeksiä
    3 dl kahvia
    1 1/2 dl sokeria
    3 rkl marsalaviiniä

    Täyte:
    500 g mascarponea
    4 munankeltuaista
    2 munanvalkuiasta
    1 dl sokeria
    6 liivatelehteä
    2 rkl kahvia
    2 rkl marsalaviiniä

    Pinnalle:
    Tummaa kaakaojauhetta


Ota mascarpone huoneenlämpöön.
Aloita keittämällä kahvi (pohjan 3 dl + täytteen 2 rkl). Sekoita kahviin pohjan sokeri ja marsalaviini. Pyörittele keksit molemmin puolin kahvi-marsalaseoksessa ja asettele tiiviisti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 24 cm).
Erottele munien keltuaiset valkuaisista ja vaahdota keltuaiset vesihauteessa sokerin kanssa. Sekoita joukkoon mascarpone.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja vaahdota kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Kääntele valkuaiset keltuais-mascarponevaahtoon varovaisesti.
Lämmitä kahvi ja marsalaviini kiehuvaksi ja purista kymmenisen minuuttia lionneet liivatelehdet liiasta vedestä. Sekoita lehdet kiehuvaan kahvi-marsalaseokseen yksi kerrallaan ja kaada sitten täytteeseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksien päälle ja anna olla jääkaapissa vähintään kolme tuntia.
Juuri ennen kuin tarjoilet kakun, sirottele teesihdillä kaakaojauhetta pinnalle.

Vinkkejä:
-Jos et halua ostaa kallista marsalaviinipulloa, voit ostaa pikkupullon Amarettolikööriä, joka maistuu ihanasti mantelille. Alkosta tätä löytyy Disaronno-nimisestä kantikkkaasta pullosta, joka kustantaa vain pari euroa.
-Itse tykkään leivonnassa käyttää pikakahvia (enkä nykyään edes omista kahvinkeitintä), joka on kauhean kätevää. Jos teet näin itsekin, keitä 3 dl 3 rkl vettä ja sekoita pikakahvijauhetta joukkoon 3-4 teelusikallista.


3 kommenttia :

julia kirjoitti...

onnea! :) hyvännäköinen kakku on :>

Tuuli kirjoitti...

Pitää joskus kokeilla tuota reseptiä, nam.

Miten ihmeessä ehdit syödä kaikki nuo ihanat keksit ja kakut? Itselläni kestää suolainen piirakkakin viikon jääkaapissa, ennen kuin olen sen kokonaan syönyt. ;)

anskusiili kirjoitti...

jULIA: Kiitän suuresti!

Tuuli: Minulla on onneksi tilava maha, apusyöjiä ja paljon juhlia perheen kesken. : ) Täytyy kyllä myöntää, että joskus alan leipoa uusia juttuja kun vanhatkin ovat vielä syömättä...