torstai 1. lokakuuta 2009

Salmiakki-sitruunakeksit

Tein pitkästä aikaa keksejä teen kylkiäisiksi, ja tällä kertaa kokeilin jotain ihan uutta. Ensinnäkin, en ole koskaan pienessä mielessänikään liittänyt salmiakin makua kekseihin enkä toisekseen ole pursotellut keksitaikinaa, mutta näistä tuli oikein ihania. (Ohje on taas Maku-reseptiarkistosta.) Jos turkinpippurirouhe on jollekin uusi asia, sitä kannattaa etsiä kaupan leivontahyllystä, ei karkkiosastolta.

Salmiakki-sitruunakeksit (n. 60 kpl)

    200 g margariinia
    1 1/2 dl sokeria
    2 tl vaniljasokeria
    1 muna
    1 sitruuna
    4 dl vehnäjauhoja
    1 dl perunajauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    4 rkl turkinpippurirouhetta


Ota muna ja margariini hyvissä ajoin huoneenlämpöön.
Vaahdota keskenään margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämmössä oleillut muna samalla sekoittaen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe ja lisää jauhoseos margariinivaahtoon. Raasta sitruunan kuori ja purista 2 tl sitruunan mehua, lisää taikinan sekaan. Sekoita hieman ja lisää myös turkinpippurit, vaivaa tasaiseksi. Nosta taikina tasaantumaan jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja lusikoi taikina pursotinpussiin, käytä ruusukkeen muotoista tyllaa. Purista leivinpaperille teelusikan kokoisia, ruusukkeen muotoisia keksejä ja pidä tyllaa pystysuorassa.
Paista keksejä uunin keskitasolla n. 10 minuuttia ja anna jäähtyä ritilällä.

Vinkkejä:
-Jos sinulla ei ole pursotinta, voit pyöritellä taikinasta käsin palloja, asetella leivinpaperille ja painaa hieman kasaan. Saatat tarvita hieman jauhoja avukseksi.
-Minä unohdin tyystin laittaa taikinan jääkaappiin ja aloin pursotella heti, ja kaikki toimi silti hyvin. Voit siis minun puolestani jättää jääkaappivaiheen välistä, mikäli olet kiireinen.


Tällaisella tyllalla saa hyvää jälkeä aikaiseksi.

Ei kommentteja :