sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Bruschetat

Bruschetta-leivät ovat mielestäni yksi parhaista alkupaloista ja sopivat nimenomaan italialaisen ruoan seuraksi, miksei toisaalta myös espanjalaisenkin. Valmistus ei kauheasti vaadi kokkaustaitoja, mutta jos haluaa tehdä vähän enemmän itse, voi vaikka valmistaa leivän itse.

Bruschetat (kahdelle alkupalaksi)

    4 viipaletta maalaisleipää
    1-2 valkosipulinkynttä
    2 tomaattia
    1 salottisipuli
    oliiviöljyä
    tuoretta basilikaa silputtuna
    mustapippuria
    suolaa


Paahda leipäviipaleet leivinpaahtimessa, uunissa grillivastusten alla tai vaikka grillissä.
Halkaise valkosipulinkynnet ja hiero puolikkaita leipien pinnalle.
Leikkaa tomaatit paloiksi, poista siemenkohdat. Pilko pieneksi myös sipuli ja sekoita keskenään pienet tomaatinpalat, sipuli, oliivöljy ja tuore basilika.
Asettele tomaattiseos leipien päälle ja ripottele päälle vielä suolaa ja mustapippuria.

Vinkkejä:
-Mitä pienemmäksi pilkot ainekset, sitä helpompi leipiä on syödä.
-Voit käyttää valkosipulit hyödyksi ja pilkkoa ne tomaattiseoksen mukaan.

Ei kommentteja :