perjantai 7. elokuuta 2009

Suklaamoussetorttu

Tein taas yhden herkun kirjasta Suklaaunelmat ja tällä kertaa päädyin todella yksinkertaiseen mutta herkulliseen reseptiin. Aikaa ei mennyt paljoakaan, ja lopputulos oli herkkullinen, mutta yksi asia mättäsi todella - ohjeessa käskettiin käyttää 23-senttistä vuokaa (minun irtopohjavuokani on tasan tuon 23 senttiä), mutta kakusta tuli silti noin sentin paksuinen. Suosittelen siis käyttämään 20-senttistä vuokaa, niin kakusta tulee hieman näyttävämpi. Itse ainakin aion ostaa pienemmän vuoan, koska monet kakut tuntuvat jäävän hieman lättänöiksi.

Suklaamoussetorttu

    Pohja:
    85 g grahamkeksejä
    85 g amarettokeksejä
    vajaa 100 g margariinia

    Täyte:
    200 g tummaa suklaata
    115 g maitosuklaata
    3 munaa
    1/2 dl sokeria


Murskaa keksit vaikka pakastepussissa kaulinta käyttäen. Sulata margariini ja sekoita keksien kanssa tasaiseksi seokseksi. Painele (voidellun) irtopohjavuoan pohjalle ja laita kylmään odottamaan.
Sulata vesihauteessa tumma- ja maitosuklaa, erottele sillä aikaa munien valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Sekoita keltuaiset sulaneeseen suklaaseen, joka on saanut hieman jäähtyä. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi, lisää sokeri ja vatkaa vielä kovaksi ja kiiltäväksi. Sekoita suklaaseos valkuaisvaahtoon käännellen ja kaada täyte vuokaan. Anna jähmettyä vähintään kahdeksan tuntia, mutta parasta kakku on saatuaan levätä koko yön jääkaapissa.

Vinkkejä:
-Amarettokeksit eivät kuulu suosikkeihini, joten käytin 170 g grahamkeksejä ja lisäsin pohjaan kanelia yhden teelusikallisen. Voit itsekin tehdä näin ja käyttää mausteena jotakin muutakin kuin kanelia, vaikka muskottipähkinää.
-Vesihauteesta vielä: ota kaksi kattilaa, yksi pienempi ja yksi isompi. Laita isompaan vettä ja kiehauta, aseta pienempi kattila päälle. Pienempään kattilaan laitat suklaapalat sulamaan ja sekoittelet välillä, älä anna veden poreilla suklaan joukkoon
-Koristele kakku vaikka suklaalastuilla tai pähkinärouheella.


PS. Minulla on nyt uusi kamera käytössä, toivottavasti kuvien laatu lähtee tästä paranemaan!

1 kommentti :

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvän kameran oot ostanu :)