keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Spagettikastike soijarouheesta

Olen tehnyt soijarouheesta ainakin makaronilaatikkoa, mutten ole testannut sen toimivuutta kaikkien lempiruoassa - spagettikastikkeessa. Voin kirkkain silmin sanoa, etten erottaisi jauhelihakastiketta ja tätä omaa viritelmääni toisistaan! Kaikki skeptikot, testatkaa! Minulla on vielä pari puolustusargumenttia soijarouheelle: 1.500 gramman pussi maksaa alle kolme euroa, siitä tekee monet-monet tällaiset kastikkeet 2.Proteiinipitoisuus on huimat 50 %, toisin kuin lihassa (20-30 %).

Spagettikastike soijarouheesta (neljälle)

    2 sipulia
    2 valkosipulinkynttä
    2 pientä porkkanaa
    2 rkl oliiviöljyä
    2 rkl tomaattipyreetä
    400 g tomaattimurskaa
    2 1/2 dl liottamatonta tummaa soijarouhetta
    n. 5 dl vettä
    oreganoa
    mustapippuria
    suolaa
    2 rkl punaista pestoa
    1 tlk kikherneitä

    täyshyväspagettia seuraksi


Pilko sipulit ja valkosipulit pieneksi hötöksi, raasta porkkanat.
Lämmitä pannulla oliiviöljy ja kuullota molempia sipuleita tomaattipyreen kanssa. Lisää viiden minuutin kuluttua porkkanaraaste ja tomaattimurska, anna kiehua vielä hetken aikaa.
Heitä joukkoon soijarouhe ja vesi, anna kiehua hiljalleen kannen alla n. 30 minuuttia.
Lisää kypsentämisen loppuvaiheessa mausteet ja liotetut kikherneet.

Vinkkejä:
-Voit jättää kikherneet pois, kastike on sopivan tönkköä ilman niitäkin. Itse halusin vain hieman enemmän pureskeltavaa, sillä soijarouhe on aika pientä.
-Mielestäni kastike maistui parhaimmalta seuraavana päivänä, kun maut olivat kunnolla sekoittuneet toisiinsa.

4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Minä teenkin tuota seuraavaksi - minulla on tuolla kaapissa ruskeaa soijarouhetta ja luvattoman laiska olen sitä käyttämään... vaikka olen samaa mieltä kanssasi siitä, että varsin hyvin se jauhelihalle pärjää makunsa puolesta. Jopa paremmaksi maun saa tuohon...

Anonyymi kirjoitti...

jihuu - lisää mitä voin surkeana ideoijana kokkailla! en ole millään onnistunut keksimään jonkinlaista korviketta jauhelihalle, joten kasvisversio spagettikastikkeesta on enemmän kuin tervetullut!

ihanaa että sä jaksat aina kokkailla mielin määrin ja jaat tietoa muillekin.

anskusiili kirjoitti...

Marke:
Kiva kuulla, toivottavasti maistuu sinullekin!

Satu:
Ihanampaa on kuulla, että jotkut jaksavat lukeakin näitä kyhäelmiäni. : ))

Marita kirjoitti...

Heip! Testailin reseptiä ja muokkasin siitä superhyvän kasvislasagnen. Jätin peston ja kikherneet pois, korvasin ne punaisilla linsseillä. Lisäksi oreganoa, hieman muskottipähkinää. Tuli niin hyvää että vannoutunut lihansyöjämieheni ei huomannut että lasagne ei olekaan tehty jauhelihasta!