perjantai 13. maaliskuuta 2009

Marmorikakku

Löysin taivaallisen reseptin eräästä ulkomaisesta reseptiyhteisöstä, ja reseptissä mainittiin ovalette. Aineelle ei ilmeisesti ole suomennosta, ja sen tarkoitus on nostattaa taikinan munia kiinteiksi. Koska kyseistä ainetta ei saa mistään Suomesta (korjatkaa mikäli olen väärässä!), päätin korvata ihmeaineen leivinjauheella, joka ei tietenkään nostata munia vaan jauhoja. Lopputulos ei ollut ehkä aivan yhtä loistelias kuin ajattelin, mutta maukasta tästä tuli.

Marmorikakku

    250 g jauhoja
    250 g sokeria
    250 g margariinia
    8 (!) kananmunaa
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl vaniljasokeria/vaniljauutetta
    2 rkl kaakaojauhetta


Lämmitä uuni 170 asteeseen ja voitele vuoka (17cmx17cm).
Sulata margariini ja anna jäähtyä.
Siivilöi jauhot, leivinjauhet ja vaniljasokeri (mikäli käytät sitä etkä vaniljauutetta) kulhoon. Lisää sokeri ja munat. Vatkaa ensin kevyesti ja sen jälkeen kovemmalla teholla, noin kolmen minuutin ajan.
Jos käytät vaniljauutetta, sekoita se tässä vaiheessa taikinaan. Kaada joukkoon jäähtynyt margariini ja vatkaa kevyesti.
Ota vähän alle puolet taikinasta toiseen kulhoon ja lisää siihen 2 rkl kaakaojauhetta.
Saat kakusta marmorimaisen, kun lusikoit ensin keskelle vuokaa 3 rkl vaaleaa taikinaa ja päälle 3 rkl kaakaotaikinaa. Jatka näin loppuun asti ja koristele pinta vetämällä veitsellä kuvioita pintaan. Paista uunissa n. 40 minuuttia.
Kumoa 10 minuuttia jäähtynyt kakku ritilälle ja anna jäähtyä kokonaan.

Vinkkejä:
-Voit puolittaa taikinamäärän ja saat silti paljon maistuvaa kakkua! Itsekin puolitin ja paistoin kakun pienessä leipävuoassa.

Palat ovat kivan näköisiä, ja jokainen näyttää erilaiselta!



4 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

oi, ihanan näköinen kakku!

Bea kirjoitti...

aaa en kestä näitä sun ohjeita ja kuvia varsinkin sillon ku itellä on nälkä..........! :D

Anonyymi kirjoitti...

hei! mistä tuota vaniljauutetta saa? tai muita uutteita. tarvitsisin itse piparminttu uutetta, mutta cittarissa sitä ei ainakaan ollut...oli vain aromeja (ja ne ei tietääkseni ole sama asia? ) äitini sanoi että joskus aikoinaan ainakin ruotsissa niitä myytiin apteekeissa, mutta en ole kehdannut mennä kysymään... jos ei täällä myydäkkään.. mutta stockan Herkussa ainakin vissiin on, mutta ajattelin että jos tiedät jonkun muun kaupan? :) kiitos

anskusiili kirjoitti...

Heei anonyymi! Yleensä nuo kaupoissa myytävät "uutteet" ovat keinotekoisia aromeja, kuten sanoitkin, enkä kyllä suosittele niitä alkuunkaan. Tampereen Herkusta en ole löytänyt vaniljauutetta, mutta esimerkiksi täältä (http://www.poppamies.fi/product_info.php?products_id=244) tai vaikka ebaysta saisi sitä (ja myös piparminttu-uutetta) tilattua. Harmillista, etteivät uutteet kuulu kauppojemme valikoimiin. : (