torstai 26. helmikuuta 2009

Moussaka

Jälleen kodissani haisee ihan Kreikka, josta tämä jumalainen ruoka on kotoisin. Olen jotenkin mieltynyt kreikkalaisiin makuihin ja helppoihin uuniruokiin, joten mikäpä sopisi paremmin kuin perinteinen moussaka! Se on rakenteeltaan ehkä lasagnen tapainen uuniruoka, jossa lasagnelevyt korvataan ohuilla munakoisosiivuilla.
Älkää pelästykö pitkältä näyttävää aineslistaa, kaikki on aivan perustavaraa. Ohje on melkein sellaisenaan otettu Limepippuri-blogista.

Moussaka (4-6 annosta)

    Munakoiso-osuus:
    3 pienehköä munakoisoa (n. 600 g)
    1 valkosipulinkynsi
    2 rkl oliiviöljyä

    Jauhelihakastike:
    1 sipuli
    2 valkosipulinkynttä
    400 g jauhelihaa
    1 prk tomaattipyreetä
    1/2 dl vettä
    mustapippuria
    rosmariinia
    paprikajauhetta
    suolaa

    Juustokastike:
    2 dl ruokajogurttia
    1 muna
    2 dl juustoraastetta

    Päälle:
    rosmariinia
    suolaa
    mustapippuria


Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Huuhtele munakoisot ja leikkaa ne pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. Sekoita murskattu valkosipulinkynsi öljytilkkaan ja voitele munakoisoviipaleet öljyllä. Paista viipaleita uunissa 15-20 minuuttia.
Valmista sillä välin jauheliha- ja juustokastike. Silppua sipulit ja paista niitä pannulla, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää vesi, tomaattipyree ja mausta makusi mukaan.
Raasta juusto ja sekoita se munan kanssa vatkattuun ruokajogurttiin.
Voitele uunivuoka ja asettele uunissa paahtuneita munakoisoviipaleita ja jauhelihaa kerroksittain vuorotellen niin, että alimmainen ja päällimmäinen kerros on munakoisoa.
Kaada juustokastike päälle, ripottele pinnalle vielä rosmariini, suola ja mustapippuri.
Paista uunissa 30-40 minuuttia.

Vinkkejä:
-Itse käytin turkkilaista jogurttia, joka sopi aivan mainiosti.
-Jauhelihan voit korvata tummalla soijarouheella.
-Tee mahdollisesti jäljelle jääneestä jogurtista tsatsikia, jonka ohjeen laitan tänne pian!


En suinkaan aliarvioi lukijoitani, mutta etsikää tällaisia pötköjä vihanneshyllyiltä.

3 kommenttia :

Nauku kirjoitti...

Tänään tuli tämmöinen väsättyä ja täytyy sanoa, että hyvä ettei melkein viety käsistä :D Kiitokset taas hyvästä ohjeesta. Seuraavaksi voisikin jälkkäriksi kokeilla noita suklaa-juustokakku muffinsseja :)

Anonyymi kirjoitti...

Tein tällä ohjeella moussakaa ja käytin kaas turkkilaista jogurttia, tuli aika erikoista mun makuun, mutta jotenkin hyvää! :) Lisäisin ensi kerralla itse vielä tomaattisiivuja moussakan joukkooon :)

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Turkkilaisessa jogurtissa onkin sellainen omaleimainen maku, mutta rasvaisuutensa puolesta sopii moussakaan mielestäni hyvin! Ja tomaatti kyllä sopii joukkoon myös. : )