tiistai 6. tammikuuta 2009

Broilerivuoka

Testasin uutta Uunikokki-vuokaani muokkaamalla Kodin kuvalehden ohjetta (Lasten jauhelihavuoka) aika reilulla kädellä. Tämä on helppoa uuniruokaa, joka valmistuu nopeasti ja vie nälän isommaltakin väeltä!
Uudessa kodissa on muuten mukava tehdä ruokaa: itse huomasin vähän turhan myöhään, ettei minulla ole säilykepurkin avaajaa. Tomaattimurskan sijaan pilkoin sekaan muutaman tomaatin, siksi kuvassa on niin vähän tomaattia pinnalla.

Broilerivuoka

    500 g (hunajamarinoituja) broilerin fileesuikaleita
    2 porkkanaa
    3 valkosipulinkynttä
    400 g tomaattimurskaa
    1 kasvisliemikuutio
    400-500 g peruna-sipuliseosta (pakasteena)
    2 1/2 dl ruokakermaa
    125 g mozzarellajuustoa
    2 tomaattia
    mustapippuria
    oreganoa


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Ruskista broileria pannulla, lisää joukkoon raastetut porkkanat, pilkottu valkosipuli, liemikuutio ja tomaattimurska. Sekoita hyvin.
Sekoita joukkoon peruna-sipuliseos, ruokakerma ja mozzarella pienemmäksi pilkottuna. Mausta.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja pilko tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet seoksen pinnalle ja paista uunissa 35-40 minuuttia.
Lisää oregano ja nauti!

Vinkkejä:
-Broilerin sijasta voit käyttää jauhelihaa, kuten alkuperäisessä ohjeessakin.
-Jos käytät maustamattomia broilerisuikaleita, lisää suolaa.

1 kommentti :

Anonyymi kirjoitti...

Tein tätä eilen yllätyksenä äitille. Se tykästy kovasti :)

Kiitoksia mukavasta ja helposta ohjeesta!

-Anu.