maanantai 29. joulukuuta 2008

Samoksen paprikat

Olen kaksi kertaa elämäni aikana tehnyt täytettyjä paprikoita, mutta ensimmäinen makuelämys oli suuri, mauton pettymys. Tällä kertaa äkkäsin lupaavan ohjeen Kotilieden suuresta keittokirjasta, enkä joutunut pettymään! Hieman olen kuitenkin ohjetta muokannut, näin tekisin ensi kerralla.

Samoksen paprikat (8 kpl)

    4 keskikokoista paprikaa
    1 1/2 dl jasminriisiä
    3 dl vettä
    8 kirsikkatomaattia
    8-16 basilikanlehteä
    tilkka oliiviöljyä
    100-200 g fetaa
    n. 24 oliivia
    oreganoa
    mustapippuria


Keitä 3 dl vettä ja lisää riisit. Anna kiehua koko ajan kannen alla n. 10 minuutin ajan.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Pese sillä välin paprikat ja halkaise ne pituussuunnassa, älä suotta poista kantoja. Ota pois siemenet ja siemenkodat, huuhtele vielä vedellä.
Asettele paprikoiden pohjalle 1-2 basilikanlehteä ja halkaistu kirsikkatomaatti.
Kaada päälle tilkka oliiviöljyä tai jos ostamassasi fetassa on mausteliemi, käytä se.
Paista paprikoita uunissa 15 minuutin ajan.
Kun riisi on valmista ja paprikat ovat olleet uunissa, jaa paprikoille riisi, murennettu feta ja n. 3 oliivia/paprikanpuolikas. Rouhi mustapippuria ja ripottele oreganoa päälle, paista vielä n. 10 minuuttia.

Vinkkejä:
-Valitse mahdollisimman pulleita paprikoita, koska niille on helpompi asetella täytettä.
-Kirjassa kehotettiin tarjoamaan paprikat vaalean leivän ja tsatsikin kera, varmasti sopii makuihin!



1 kommentti :

Jael kirjoitti...

Kuulostaa tosi herkulliselta!