lauantai 18. toukokuuta 2013

Kaneli-murumuffinit


Huomenna suuntaan nokan kohti Skotlantia, jonne lähden kieliharjoitteluun kolmeksi viikoksi. Luultavasti kirjoittelen sieltäkin, mutta lähtöä ennen on pakko jakaa yksi mukava ohje. Minua on vähän aikaa etonut kaikki jenkkityylinen, joten browniet, kuppikakut, juustokakut sun muut ovat saaneet jäädä hetkeksi. Sen sijaan kaikki mummomainen ja kotikutoinen kiinnostaa. Näissä muffineissa kaneli yhdistyy perinteiseen kahvikakun makuun, ja päällä oleva murukerros kruunaa herkun. Ehkä mieliteot muuttuvat ja palaan seuraavan kerran jonkin yltiöpäisen ohjeen merkeissä, saas nähdä!
Ohjeen löysin täältä.

Kaneli-murumuffinit (12 kpl)

Taikina:
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
1 muna
2 1/2 dl maitoa

Kaneliseos:
75 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Muruseos:
1,2 dl vehnäjauhoja
1,2 dl fariinisokeria
45 g voita
ripaus kanelia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja valmistele 12-koloinen muffinivuoka joko voitelemalla tai käytä paperisia vuokia koloissa.
Valmista ensin kaneliseos sekoittamalla aineet sulatettuun voihin. Nypi sen jälkeen muruseosta varten voi muiden aineiden kanssa.
Valmista muffinitaikina sekoittamalla yhdessä kulhossa kuivat aineet, toisessa märät. Yhdistä kuivat märkiin nopeasti sekoittaen, älä ylivatkaa.
Annostele koloihin ensin reilu ruokalusikallinen taikinaa, sitten 1 tl kaneliseosta, ja vielä reilu ruokalusikallinen taikinaa päälle. Ripottele muffineiden päälle lopuksi muruseos, paista uunissa 15-20 minuutin ajan, voit testata kypsyyttä puutikulla.
Anna jäähtyä hetken ennen kuin poistat koloista jäähtymään täysin.

Vinkkejä:
- Muruseos oli makuuni hieman liian irtonaista, joten jälkiviisaana lisäisin vaikka 10 g voita.

8 kommenttia :

Maija - Köökistä kajahtaa kirjoitti...

Moi! Olen ihastellut herkullisen bannerisi leivonnaisia jo useampaan otteeseen. Löytyykö blogista ohje kyseiselle herkulle? :)

anskusiili kirjoitti...

Maija: Ohje löytyy täältä: http://lunnileipoo.blogspot.fi/2010/02/nanaimo-palat.html?m=1
Kyseessä on siis hyvin makea, vähän rocky road -tyyppinen herkku. Suomen kielessä ei oikein ole hyvää käännöstä sanalle "bar". Patukka, pala? :D

Heidi/Mustikkasuu kirjoitti...

Ihana ohje, juuri sopivan mummomainen mökkireissua varten! Kirjoitanpa ohjeen talteen, kiitos taas.:)

Marjis kirjoitti...

Vaikuttaa erittäin kokeilemisen arvoiselta ja herkulliselta, kiitos.

Tintsu/Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti...

Nyt löytyi kanelifanille täydellinen ohje! KIITOS : )))

anskusiili kirjoitti...

Melody: Kiva kuulla, mummomainen on välillä ihan parasta!

Marjis: Oli kyllä kokeilemisen arvoista. : )

Tintsu: Toinenkin kanelifani täällä hei! Voisipa sitä laittaa kaikkeen...

Anonyymi kirjoitti...

Tosi herkkua, etenkin kun laitoin ehkä vähän paljon fariinisokeria. kiitos reseptistä !

Leipuri

anskusiili kirjoitti...

Leipuri: Ihana, "ehkä vähän paljon"!