sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kotitekoinen maksalaatikko

Olen maksalaatikon, tuon koululaisten inhokin, suuri ystävä ja kuulun ehdottomasti rusinoista pitävien koulukuntaan. Einesten ostaminen ei kuitenkaan tunnu kauhean houkuttelevalta, vaikka kaupan tietyn merkkinen maksalaatikko onkin maistuvaa. Maksalaatikon itse tekeminen on helpompaa ja halvempaa kuin tulisi ajatelleeksi, ja jauhettua maksaakin saa vähän isommista ruokakaupoista helposti. Täytyy kyllä myöntää, että maksalaatikon paistamisen aikana ja aika kauan sen jälkeenkin meidän asunnossamme leijaili todella kuvottava ja hämmentävä haju, mutta onneksi valmis maksalaatikko tuoksui hyvältä.
Ohjeen löysin ihanasta Isoäidin reseptillä -blogista, jossa on paljon muitakin kokeilemisen arvoisia ohjeita.

Kotitekoinen maksalaatikko

4 dl vettä
6 dl maitoa3
2 dl puuroriisiä
1/2 sipuli
2 rkl voita + 1 rkl vuoan voiteluun
200 g jauhettua naudan maksaa
1 muna
4 rkl siirappia
2 dl huuhdottuja rusinoita
1 rkl merisuolaa (laitoin 1 tl tavallista suolaa)
ripaus meiramia (laitoin timjamia)
ripaus valkopippuria

Valmista ensin puuro. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisit. Kuumenna maito toisessa kattilassa kiehuvaksi ja lisää maitoa puuron joukkoon hiljalleen. Kypsennä puuroa puolisen tuntia ja maista että riisit ovat pehmenneitä.
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Kuullota silputtu sipuli pannulla. Lisää sitten sipulisilppu ja muut aineet riisipuuron joukkoon ja kaada voideltuun uunivuokaan. Paista noin tunnin ajan, kunnes laatikko on kiinteää. Tarjoile puolukkasurvoksen kanssa.

Vinkkejä:
-Itse haluaisin joskus kokeilla vaihtaa osan maksasta vaikka kananmaksaan. Sianmaksa taas on kuulemma hieman kitkerää.
-Jos ostat valmiiksi jauhettua maksaa (eli jos sinulla ei ole lihamyllyä), kannattaa olla tarkkana päivämäärien kanssa. Pari päivää vanha jauhettu maksa näyttää jo vähän epäilyttävältä.
-Pinnalle voi ripotella ennen uunissa paistamista korppujauhopinnan, joka sopii minusta aina laatikkoruokaan.


2 kommenttia :

AnnaMursu kirjoitti...

Oliko saman makusta kun kaupan?:)

anskusiili kirjoitti...

Anna oli ihan yllättävän paljon samanmakuista. Jos maistaisin sokkona, ehkä vaan rakenne paljastaisi kumpi on kumpaa. : )