keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Italialainen suklaa-hasselpähkinäkakku

Isällä oli tällä viikolla merkkipäivä, joten jotakin suklaista piti saada leivottua. Meinasi jäädä leipomiset leipomatta, kun olin löytänyt Hembakat-lehdestä täydellisen suklaakakkureseptin, mutta lähikaupasta oli taas kaikki munat loppuneet. Toisesta kaupasta onneksi löytyi vielä munia, joten isä sai kakkunsa! Täytyy kyllä sanoa, että kakku oli positiivinen yllätys. Pohja on ihanan tiivistä ja suklaista, ja marenki sopii hyvin päälle antamaan rakennetta ja makeutta.

Italialainen suklaa-hasselpähkinäkakku

    Pohja:
    150 g voita
    2 dl sokeria
    4 keltuaista
    1 1/2 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta
    1 tl vaniljasokeria
    3 rkl kaakaojauhetta
    2 dl hasselpähkinärouhetta
    100 g tummaa suklaata (70-prosenttista) rouhittuna

    Marenki:
    4 valkuaista
    2 dl sokeria
    1 rkl kaakaojauhetta


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa pohjan pehmeä voi ja sokeri keskenään kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset toisistaan, lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Vatkaa aina jokaisen keltuaisen jälkeen. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe, lisää taikinaan. Lisää lopuksi hasselpähkinä ja suklaa.
Vuoraa 24-senttinen irtopohjavuoka leivinpaperilla, levitä taikina pohjalle.
Valmista marenki vatkaamalla valkuaiset puhtaassa kulhossa kuohkeiksi, lisää sokeri ja kaakaojauhe vähän kerrallaan. Levitä marenki pohjan päälle ja paista uunissa 35-40 minuutin ajan.
Ota paistunut kakku uunista ja irrottele marenkia varovaisesti vuoan reunoilta. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua.

Vinkkejä:
-Tarkkaile marengin pintaa paistaessa, ja jos tuntuu että vaahdosta tuli liian kuohkeaa (tai jos valkuaiset olivat todella suuria), älä suotta käytä kaikkea marenkia. Voit laittaa folion marengin päälle estämään tummumisen, mutta vasta kun marenki on ehtinyt kypsyä pinnalta.
-Marenki vajoaa jäähtyessään hieman, ja itse laitoin koloseen kermavaahtoa ja tuoreita marjoja. Lisäksi myöntänen, että minun marenkini paloi tummaksi keskeltä ja näin parhaaksi leikata tummuneen osan pois. Kermavaahdolla saa aina peitettyä vaikka mitä!

12 kommenttia :

Elli-Noora kirjoitti...

näyttääpä herkulliselta ja tuli just sellanen leipomisinnostus :DD sul on aivan ihana blogi!!

Heidi kirjoitti...

oiii nam minkä näköinen kakku!

anskusiili kirjoitti...

Ellie: Hahaa, eikun vaan jauhot ja kananmunat esille! : ))

Heidi: On kyllä sokerihiiren unelma!

Reetta // Rae -blogi kirjoitti...

Voi nams, näyttää kyllä niin superherkulliselta että! Voisi joskus itsekin kokeilla :)

anskusiili kirjoitti...

Reetta: Suosittelen, kannattaa hankkia paljon syöjiä. ; )

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen! Aion heti koklata, kiitos!

anskusiili kirjoitti...

Eipä kestä, ohje on omastakin mielestä mahtava löytö!

Riina-Maija kirjoitti...

Painoitko leivinpaperin vaan tavallan sisään vuokaan, siten että paperi jäi myös reunoille pystyyn?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos reseptistä, mä tein synttäreilleni ja menestyksekäs oli!
Se mikä oli jännä oli että ei mulla marenki vaan tummunu yhtään!

anskusiili kirjoitti...

Riina-Maija:
Oho, kommenttisi on jäänyt huomaamatta! Mutta painoin vain pohjalle, sen jälkeen kiinnitin reunat. : )

Anonyymi: Jes, kiva kuulla! Ja tuo marenkijuttu... riippuu varmasti uunista tai siitä, miten kovaksi vatkattua marenki on!

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja kiitos herkullisesta blogista! Osaisitko neuvoa, miten pähkinärouheen voisi tässä kakussa korvata? Juhlavieraissa pähkinäallergiaa...
Reetta

anskusiili kirjoitti...

Helloillamme:

Hei, ja vastaukseni tulee kyllä auttamattoman myöhään, mutta en suosittelisi korvaamaan hasselpähkinäkakussa pähkinöitä muilla kuin mantelirouheella. Varmaan pähkinäallergikko on mantelillekin allerginen? Rakenne muuttuu kovasti jos jättää pähkinät pois. : (