keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Aprikoosi-valkosuklaakaurakeksit

Nykyään kun tulee vietettyä vähemmän aikaa koneella leivontablogeja selaillen, ei ole enää kirjanmerkkivalikko täynnä kokeilun arvoisia reseptejä. Monesti siis kun mieli alkaa tehdä jotakin makeaa leivonnaista, selaan kaikki mahdolliset nettisivut (sivuston vasemmassa reunassa listaa) ja yritän kuumeisesti keksiä, mitä tekisi mieli. Yleensä Martha Stewartin sivuilla tärppää, sillä siellä on todella kattavat arkistot kauniisti kuvitettuja ohjeita. Tällä kertaa selailin kaurakeksiohjeita ja päätin kokeilla tällaista muunnosta. Jäävät kyllä suosikkilistalle, maailman parhaita maidon kanssa! Määriä on muunneltu taas desimittioihin, kuppimittoja käyttävät voivat tutustua alkuperäiseen ohjeeseen.

Aprikoosi-valkosuklaakaurakeksit (48 kpl)

    3,6 dl vehnäjauhoja
    3,6 dl kaurahiutaleita
    1/2 tl leivinsoodaa
    226 g voita
    1/2 dl sokeria
    2,4 dl fariinisokeria
    1 tl suolaa
    (1 tl vaniljauutetta)
    2 munaa
    230 g valkosuklaata
    200 g kuivattuja aprikooseja


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet ja sooda. Toisessa kulhossa vatkaa pehmeä voi sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Lisää joukkoon suola ja vaniljauute. Yhdistä jauhoseos voi-sokerivaahtoon, kääntele nopeasti sekaisin. Juuri ennen kuin aineet ovat sekoittuneet, lisää karkeasti pilkottu valkosuklaa ja aprikoosit. Ota taikinasta reiluja ruokalusikallisia ja lado leivinpaperille, älä litistä keksejä. Paista uunissa 14-16 minuutin ajan, kunnes keksit ovat reunoilta saaneet väriä mutta ovat keskeltä vielä pehmeitä. Anna jäähtyä ritilällä.

Vinkkejä:
-Suosittelen annoksen puolittamista, keksejä tulee muuten ihan kauheasti.
-Jätä paljon kohoamisvaraa, vähintään pari senttiä suuntaansa.

3 kommenttia :

Katarina kirjoitti...

Nam, nämä kuulostavat herkullisilta!

Piparipulla kirjoitti...

Nami nami, hyvä resepti!
Blogisi näyttää hyvältä, sinulla on kauniita kuvia :)

anskusiili kirjoitti...

Hovkonditorn: Herkullisia olivat kyllä. Hieno uusi profiilikuva!

Piparipulla: Kiitoksia, omasikin vaikuttaa kivalta! : )