maanantai 21. joulukuuta 2009

Aprikoosibostonkakku

Sunnuntaina vietimme leipomistalkoita, ja muun muassa tällaista teimme joulua varten. Olen monen monta kertaa halunnut tehdä bostonkakkua, mutta jotenkin se on vaikuttanut aina kauhean vaivalloiselta. Aivan turhaan olen pelännyt, sillä tämä valmistui kuin itsestään - varsinkin kun käytössä oli äidin monitoimikone. Ohje on Ruokamaailmasta, taas.

Aprikoosibostonkakku

    Pullataikina:
    5 dl maitoa (tai vettä)
    50 tuorehiivaa
    1 tl suolaa
    2 dl sokeria
    1 rkl kardemummaa
    n. 14 dl vehnäjauhoja
    200 g margariinia

    Täyte:
    200 g tuorejuustoa
    1 dl sokeria
    2 tl vaniljasokeria
    200 g pehmeitä aprikooseja

    Päälle:
    1 muna
    raesokeria


Ota margariini huoneenlämpöön aikaisessa vaiheessa. Valmista pullataikina lämmittämällä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva nesteeseen ja lisää kardemumma, suola ja sokeri. Lisää n. 7 dl jauhoista ja vatkaa tasaiseksi. Lisää joukkoon pehmennyt margariini ja lisää loput 7 dl jauhoja vähitellen. Käytä monitoimikonetta mikäli mahdollista. Kun taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä, jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinalla peitettynä. Taikinan tulee kohota noin kaksinkertaiseksi, ja tässä menee n. 30 minuuttia.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Ota kohonnut taikina kulhosta ja kauli se jauhotetulla alustalla noin sentin paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Voitele päälle tuorejuusto ja ripottele päälle sokeri, vaniljasokeri ja pieniksi pilkotut aprikoosit. Kääri levy pituussuunnassa tiukaksi pötköksi ja leikkaa pötkö kahdeksaan samankokoiseen osaan.
Voitele halkaisijaltaan n. 25-senttinen irtopohjavuoka ja asettele palat vuokaan tiiviisti. Voitele kakku päältä munalla ja ripottele sokeri päälle.
Laita kakku uuniin ja paista n. 15 minuutin ajan. Laske sitten lämpötila 175 asteeseen ja paista toiset 15 minuuttia.
Poista vuoan reunat vasta, kun kakku on hieman jäähtynyt.

Vinkkejä:
-Jos et tykkää aprikoosinpalasista, voit käyttää myös aprikoosihilloa/-marmeladia.
-Jos bostonkakku näyttää tummuvan uunissa, voit laittaa sen päälle leivinpaperin suojaksi.

Ei kommentteja :