perjantai 6. marraskuuta 2009

Suklaamoussekakku

Isänpäiväksi pitää leipoa jotakin suklaista, koska isä tykkää eniten suklaakakuista, ja löysin Valion sivuilta mainion reseptin (jota kyllä hieman muuttelin). Halusin jotakin kevyttä, siksi suklaamousse, mutten halunnut enää Digestive-pohjaista, koska sellainen keksimurska-margariinipohja on alkanut jotenkin yököttää minua. Tässä kakussa on siis sokerikakkupohja.

Appelsiini-suklaamoussekakku

    Pohja:
    2 munaa
    1 dl sokeria
    3/4 dl vehnäjauhoja
    3 rkl kaakaojauhetta
    1 tl leivinjauhetta

    Täyte:
    200 g suklaata
    5 dl kuohukermaa
    200 g appelsiinituorejuustoa
    3 rkl sokeria
    3 liivatelehteä
    1 dl maitoa

    Kostutukseen:
    1/2 dl maitoa
    1 tl vaniljasokeria


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Valmista pohja vaahdottamalla munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun se on enemmän valkoista kuin keltaista ja kun siihen jää hetkeksi kuvio, jos tipautat taikinaa pinnalle.
Siivilöi vaahtoon jauhot, kaakojauhe ja leivinjauhe, sekoittele varovaisesti. Kaada pohja halkaisijaltaan n. 24-senttiseen voideltuun vuokaan ja paista uunissa n. 15 minuuttia.
Ota pohja valmiina uunista ja kumoa hieman jäähtyneenä ritilälle. Voit laittaa lämpöisen kakun jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
Lämmitä vajaa 1 dl kuohukermasta vesihauteessa, lisää suklaa paloiteltuna. Anna sulaa tasaiseksi. Ota tuorejuusto huoneenlämpöön ja annan suklaan sulaa haaleaksi.
Laita liivatelehdet kylmään vesiastiaan pehmenemään n. 10 minuutiksi. Vaahdota loput kermat löysähköksi vaahdoksi ja lämmitä mikrossa 1 dl maitoa melkein kiehuvaksi. Lisää kuumaan maitoon liivatelehdet yksi kerrallaan, anna jäähtyä haaleaksi.
Lisää haaleaan suklaaseen tuorejuusto ja sokeri, vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää hieman jäähtynyt liivatemaito, sekoita. Yhdistä suklaaseos ja kermavaahto varovaisesti käännellen.
Laita jäähtynyt kakkupohja takaisin vuokaan (voit laittaa vuoan ja pohjan väliin leivinpaperia). Kostuta jäähtynyt kakkupohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla ja kaada täyte pohjan päälle. Anna seisoa jääkaapissa mielellään yön yli mutta vähintään neljä tuntia. Koristele esimerkiksi vadelmilla tai raastetulla appelsiinin kuorella.

Vinkkejä:
-Testaa kakkupohjan kypsyyttä puutikulla. Jos pohjan keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa, pohja on valmis.
-Voit kostuttaa kakkupohjan myös appelsiinimehulla, mutta itse en halunnut ylikorostaa appelsiinin makua tässä kakussa.

7 kommenttia :

julia kirjoitti...

Eihän tuo täyte niin kovin kevyeltä vaikuta ;o kermaa ja kaikkea.

anskusiili kirjoitti...

Tarkoitan ihan vaan koostumukseltaan kevyttä!

julia kirjoitti...

Ah niin joo aivan!:D

taina kirjoitti...

Olenkohan nyt aivan sokea, mutta en näe ohjeessa itse suklaata mainittavan ollenkaan? Mietin vain, kuinka paljon sitä tulisi käyttää...

anskusiili kirjoitti...

Voi jestas, olen aina muka tarkistavani nämä tekstit tarkkaan läpi, mutta aina pääsee ihan hassuja virheitä mukaan! Eli siis olin kirjoittanut "sokeria" suklaan sijasta, virhe on korjattu. Kiitos paljon! : )

Kaisa kirjoitti...

Oon tehnyt tuolla samalla täytteellä itsekin kakun ja on kyllä hyvää! Miun mielestä se maistuu aika paljon fazerina-suklaalle:)

Kiva blogi sulla!

anskusiili kirjoitti...

kaisamarika, totta, ihan Fazerinan makuista on! Kiitoksia visiitistä ja kommentista. : )