keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Puutarhurin wokki

Olen juossut taas töistä suoraan harrastuksiin, yliopistolle ja ties minne, joten leipominen on vähän saanut väistyä. Yhtenä päivänä tuli tehtyä ruoaksi wokkia, ja koska kerrankin ehdin ottamaan kuvan, lisäilen ohjeen paremman puutteessa tänne. Ohje on Kotiliedestä.
Viikonloppuna suunnitelmissa olisi tehdä jokin kakku!

Puutarhurin wokki

    300-400 g suikalepossua
    4-5 rkl öljyä
    pala tuoretta inkivääriä
    1 purjo
    3 porkkanaa
    100 g vihreitä papuja
    1 pieni kukkakaali
    1 kesäkurpitsa
    1 paprika
    100 g mung-pavunituja
    2-3 tl sokeria
    soijakastiketta
    sitruunamehua
    suolaa

    Riisi:
    3 dl jasminriisiä
    6 dl vettä


Kuori inkiväärinpalanen ja paloittele se todella pieneksi. Huuhdo purjo ja suikaloi valkoinen osa ohuiksi viipaleiksi, kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi paloiksi sekä paloittele kukkakaali pieneksi. Pese ja halkaise kesäkurpitsa ja koverra siemenet lusikalla keskeltä pois. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi paloiksi. Poista paprikasta siemenet sekä valkoiset osat ja suikaloi.
Kuumenna wokissa puolet öljystä ja paista possunsuikaleita 1-2 minuuttia koko ajan käännellen. Nosta lihapalat toiselle lautaselle ja kuumenna loput öljystä. Lisää inkivääri, purjo, porkkana, pavut, kukkakaali, kesäkurpitsa ja paprika. Lisää ripaus sokeria ja kääntele kuumalla pannulla pari minuuttia. Lisää joukkoon myös pavunidut.
Lisää liha takaisin pannuun ja mausta soijakastikkeella sekä sitruunamehulla. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Anna makujen tasaantua ja keitä tässä välissä riisien vesi. Kun vesi kiehuu, lisää riisit ja anna porista hiljalleen (levy mahdollisimman pienellä lämmöllä) kannen alla. Tarjoile wokin kanssa.

Vinkkejä:
-Kuten kaikissa wokeissa, aikaa kuluu oikeastaan vain ainesten pilkkomiseen. Itse wokkaaminen on todella nopeaa, ja siksi kannattaa pilkkoa kaikki valmiiksi ja ottaa aineet jääkaapista esille (soijakastike, sitruunamehu jne.), että kaikki on käden ulottuvilla wokatessa.
-Suolaa parempi vaihtoehto on kasvisliemikuutio (jota meillä ei nyt juuri ollut), jolloin suolaisuutta kannattaa tarkkailla (soijakastikkeesta suurin osa on suolaa ja kasvisliemikuutiokin on aika suolaista)

Ei kommentteja :