perjantai 26. syyskuuta 2008

Välimeren lihapullat

Tein kilon verran näitä tänään iltani kuluksi ylioppilasjuhliani varten! En ole mikään lihapullien ystävä ollut ikinä, mutta nämä maistuvat aina. Tykkään näistä kylminä jonkinlaisen tomaattisalsan kera. Resepti on alun perin Kotilieden suuresta keittokirjasta, mutta olen muokannut tästä omanlaiseni.

Välimeren lihapullat (neljälle)

    1 sipuli
    4 valkosipulinkynttä
    2 rkl oliiviöljyä
    2 palaa vaaleaa leipää
    2 dl kermaviiliä
    1 sitruunan mehu
    1 dl tuoretta minttua silputtuna
    1 muna
    1 purkki vihreitä oliiveja
    500 g jauhelihaa
    2 tl suolaa
    valkopippuria


Silppua sipuli ja valkosipuli mahdollisimman pieneksi hakkelukseksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja hauduta sipulit pehmeiksi. Ota pois liedeltä. Murenna leipä suurehkoon kulhoon ja sekoita joukkoon kermaviili, puserrettu sitruunan mehu, sipuliseos, muna sekä jauheliha. Lisää myös minttusilppu, pieneksi pilkotut oliivit ja mausteet.
Pyörittele taikina palloiksi öljyyn kastetuilla käsillä ja laita lihapullat leivinpaperille lähekkäin (pallerot kutistuvat uunissa!) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.

Vinkkejä:
-Parhaiten tähän tarkoitukseen käyvär Eldoradon vihreät, viipaloidut oliivit. Oliiveja kannattaa kuitenkin hieman pilkkoa pienemmiksi, että lihapullat pysyvät mukavasti kasassa.
-Paistamisen puolessa välissä kannattaa käännellä pullia ja sivellä paistoliemellä. Näin saat oikein meheviä lihapullia!


Hain mintut omalta pihalta.

Ei kommentteja :