perjantai 26. syyskuuta 2008

Mustikkainen juustokakku

Juustokakku on yksi ihanimmista (ja helpoimmista) jälkiruuista. Tein tällaisen tänään ihan naurettavan nopeasti! Uunissa kaakkua pitää pitää tovi, mutta itse valmistus ei vaadi aikaa eikä edes taitoja. Resepti on sellaisesta piirakkakirjasta (olen jo palauttanut kirjastoon, ei hajuakaan tarkemmasta nimestä), mutta olen jälleen vähän muotoillut.

Mustikkainen juustokakku (8-10 annosta)

    Pohja:
    noin 12 Digestive-keksiä
    2 rkl (vaaleaa muscovado)sokeria
    100 g sulatettua margariinia

    Täyte:
    400 g Philadelphia-tuorejuustoa
    1,5 dl sokeria
    1 rkl vaniljasokeria
    3 munaa

    Päälle:
    1/2 sitruunan raastettu kuori
    2 dl ranskankermaa
    1 tl vaniljasokeria
    pensasmustikoita (noin puoli litraa)


Murskaa Digestivet huolellisesti, sekoita pohjan muut ainekset keksimurskaan. Painele irtopohjaiseen vuokaan ja laita jääkaappiin kovettumaan. Laita uuni 200 asteeseen lämpenemään.
Sekoita tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri kulhossa ja vatkaa sileäksi. Lisää munat hyvin vatkaten ja kaada seos vuokaan. Paista noin 30 minuuttia, kunnes täyte on lähes hyytynyt. (Keskeltä hieman löysää)
Sillä välin kun kakku paistuu uunissa, valmista ranskankermaseos. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuorta ranskankerman sekaan. Lisää vaniljasokeri.
Levitä päällinen kakulle ja paista vielä noin 5 minuuttia.
Tarjoile kakku jäähtyneenä, ripottele mustikat kakun päälle ennen tarjoilua.

Vinkkejä:
-Vaalea muscovadosokeri ei ole mikään välttämättömyys, mutta sokerin kinuskimainen maku sopii mielestäni hyvin pohjaan.
-Kakku maistuu parhaimmalta, kun sen on antanut muhia jääkaapissa tarpeeksi kauan.
-Mustikoiden tilalle käyvät vaikka boysenmarjat, itse aion joskus kokeilla niiden kera.

Ei kommentteja :