perjantai 26. syyskuuta 2008

Britatorttu


Tämä resepti on peräisin 80-luvun Pirkka-lehdestä! Äiti on tehnyt britatorttua minulle niin kauan kuin muistan, ja siitä onkin muodostunut minun lempijälkiruokani. Mielestäni tällaista kevyttä ja raikasta voi syödä vain kesällä. Vaikuttaa ehkä hieman monimutkaiselta, mutta valmistuu mielestäni todella vaivattomasti ja nopeastikin.

Britatorttu (10-12 palaa, mikäli paloitella haluaa)
    Pohja:
    125 g margariinia
    1 dl sokeria
    2 munankeltuaista
    1,5 dl vehnäjauhoja
    2 tl leivinjauhetta
    1 dl maitoa

    Marenkitaikina:
    2 munanvalkuaista
    1 3/4 dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria
    1 dl pähkinärouhetta

    Täyte:
    2 dl kuohukermaa
    1 rkl sokeria
    n. 7 kiiviä viipaloituna
Vaahdota margariini ja sokeri keskenään, lisää keltuaiset. Sekoita joukkoon myös vehnäjauho-leivinjauheseos sekä maito vuorotellen.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman tasaisesti.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri ja vaniljasokeri. Levitä marenkiseos uunipellille taikinan päälle. Ripottele pähkinärouhetta pintaan ja paista 175 asteessa noin 20 min.
Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se kahteen samankokoiseen osaan. Vaahdota kerma, lisää siihen sokeri ja levitä noin 2/3 vaahdosta toisen taikinapuolen päälle. Lado 2/3 kiiviviipaleista täytteen päälle. Nosta toinen levy päälle (pähkinäpuoli ylöspäin) Koristele jäljelle jääneillä kermavaahdolla ja kiivillä.

Vinkkejä:
- Edelleenkin mainitsisin valkuaisvaahdosta, joka tekee tästä kakusta niin kovin kuohkean. Vaahto on valmista vasta silloin, kun voit kääntää astian ylösalaisin niin, ettei vaahto valu. Muutamat vaahdot olen heitellyt pitkin lattioita hätäisten testieni vuoksi!
- Kiiveillehän on melkein jokainen allerginen, joten kakkuun sopii myös vaikka mansikat tai vadelmat, molemmatkin. Kokeiltu on!

Ei kommentteja :