keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Boysenmarjalevite (Blackberry curd)

IMG_9577_pieni

Olen kerrankin aloittanut leivontasuunnittelut ja -valmistelut ajoissa, koska tein jo tänään curdin juhannuskakkua varten. Minulla on ollut visio ilmavasta täytekakusta, jonka sisällä on boysenmarjaa, joten ajattelin toteuttaa suunnitelmani juhannukseksi. Vaikka sää nyt ei olisikaan kovin kesäinen, kakku ainakin on! Tämä boysenmarjalevite sopii mainiosti moneenkin jälkiruokaan: siitä voi tehdä kermavaahdon ja marenkien kanssa triflen tai sillä voi koristella tuoreiden marjojen kanssa vaikka pavlovan. Olen tehnyt nyt jo sitruunasta, limestä, verigreipistä ja boysenmarjasta curdia, mikähän on seuraavaksi?

IMG_9587_pieni

En uskaltanut lähteä soveltamaan tuttua curd-ohjetta kun käytin ensimmäistä kertaa marjoja, joten sovelsin vähän tällaisen googletetun ohjeen mukaan. Yritin löytää tuoreita marjoja, mutta kun kahdestakaan kaupasta en löytänyt, tyydyin pakastettuihin. Kakun koristeluun tarvitsen kyllä kipeästi tuoreita marjoja. Stockmann, älä petä!

Ohjeesta tulee muutama desi valmista tahnaa.

Boysenmarjalevite (Blackberry curd) 

120 g boysenmarjoja
60 ml vettä
100 g voita
1 dl sokeria
2 munaa

Mittaa kattilaan boysenmarjat ja vesi, kiehauta ja anna poreilla minuutti-pari. Kaada siivilän läpi toiseen kulhoon jäähtymään, painele marjat siivilän läpi huolellisesti.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, noin parin minuutin ajan. Lisää huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan joukkoon.
Kaada jäähtynyt neste vaahdon sekaan, siirrä paksupohjaiseen kattilaan tai vesihauteeseen. Lämmitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen. Jos käytät paksupohjaista kattilaa, älä anna seoksen kiehahtaa. Jos taas käytät vesihaudetta, älä anna alemman kattilan veden poreilla reunojen yli curdin sekaan.
Keittele hiljalleen kunnes seos on selvästi paksuuntunut ja n. 80-asteista. Voit testata curdin kypsyyttä kaatamalla tilkan seosta lautaselle ja vetämällä sormella viivan levitteeseen. Mikäli viiva pysyy lautasella ilman, että levite valuu takaisin paikoilleen, seos on tarpeeksi paksua.
Kaada puhtaaseen hillopurkkiin ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita kansi päälle ja anna kylmetä jääkaapissa. 
Valmis curd säilyy n. viikon verran.

Vinkkejä:
- Varo ylikuumentamasta seosta, etteivät munat menisi kokkareisiksi.
- Jos haluat supersileän lopputuloksen, siivilöi curd vielä ennen hillopurkkiin laittamista. 
- Käytä boysenmarjalevitettä leivonnaisiin: täytekakun väliin, trifleen, pavlovan päälle... Curd on ihanaa myös maustamattomassa jogurtissa ja rahkassa.

IMG_9583_pieni

3 kommenttia :

Aino kirjoitti...

Aivan ihanat värit ja koostumus! Melkeen maistan blackberryt suussani... mmm.

Emmi kirjoitti...

Syytän näitä värejä siitä, että rupesi tekemään mieli oikein överikuohkeaa vispipuuroa. :)

anskusiili kirjoitti...

Aino: Kiva kuulla! Odotin itse vähän räväkämpää väriä, mutta tulikin tuollainen hempeän lila.

Emmi: Nyt kun mainitsit vispipuuron...