perjantai 30. toukokuuta 2014

Göteborg ja herkuttelijan tärpit

IMG_8834_pieni

Hoi hetken hiljaisuuden jälkeen! Olen tällä hetkellä Göteborgissa opiskelemassa yhteensä kuukauden, ja ensimmäiset kaksi viikkoa kului hujauksessa sen kummemmin blogia edes ajattelematta. Tiesittekö, että ruotsalaiset syövät maailman eniten karkkia? Väittäisin, että tämä näkyy myös Göteborgissa karkkikauppojen ja irtokarkkien määrässä. Göteborgissa on myöskin kuulemma Ruotsin eniten kahviloita, ja fika-kulttuuri on paljon rikkaampaa kuin esimerkiksi Suomessa. Vaikka Tukholmaan pääsee Suomesta niin kätevästi, suosittelen ihan täydestä sydämestäni myös Göteborgia, joka on Ruotsin toiseksi suurin kaupunki. Göteborg on mielestäni Tukholmaa hieman sympaattisempi kaikkine kanaaleineen - ja älyttömän vihreä ja kaunis kesällä.

Menimme yksi päivä ihastuttavaan kaupunginosaan Hagaan tutustumaan kahvilatarjontaan, ja ajattelin jakaa muutamat kuvat ja vinkit Göteborgiin mahdollisesti matkaaville. Hagaan pääsee helposti esimerkiksi Järntorget-ratikkapysäkiltä, ja erityisesti Haga Nygatalla on useita ihania kahviloita ja putiikkeja.

Café Husaren, Haga Nygata 24

IMG_9113_pieni

Café Husaren on luultavasti tunnetuin jättimäisistä kanelipullistaan, jotka ovat oikeasti sellaisen kunnon ruokalautasen kokoisia. Hintaa pullalla on vain 40 kruunua, mikä on mielestäni todella vähän tuosta jättiläisestä. Pulla oli ihanan tuoretta, pehmeää ja sopivan kardemummaista. Pullassa tuoksui myös aika paljon vanilja, jota ei yleensä suomalaisessa pullassa käytetä. Kahvilasta saa kätevästi mukaan paperipussin, jonne loput pullasta voi ottaa mukaan. Edes minä en jaksanyt syödä kuin n. puolet pullasta kerralla! Café Husarenissa on myös paljon muitakin herkkuja kuin vain kanelipullaa, lisäksi suolaista.

IMG_9110_pieni

IMG_9105_pieni

Le Petit Café, Haga Nygata 2

IMG_9122_pieni

Le Petit Café kiinnitti huomiomme heti ihanan sisustuksen vuoksi. Sisustus on kahvilan sisällä suloinen, mutta suosittelen istumaan hyvällä ilmalla kahvilan ulkouolella. Ulkona on ihania vanhoja eriparipöytiä ja -tuoleja, joilla voi katsella ohikulkijoita. Le Petit Caféssa erityisesti makeat herkut näyttivät houkuttelevilta, itse otin täällä tosin pullaähkyssä vain laten (35 kruunua).

IMG_9074_pieni

IMG_9128_pieni

Tuollaisen pöydän kun saisi kuvausalustaksi!

IMG_9125_pieni

Café Kringlan, Haga Nygata 13

IMG_9088_pieni

Täällä emme käyneet muuta kuin sisällä katselemassa, mutta paikka on viihtyisyytensä vuoksi mainitsemisen arvoinen. Paikkoja on sisällä ja vielä lisäksi paljon edessä, ja erityisesti katkarapuleivät (räkmacka) näyttivät uskomattoman herkullisilta. Täältä saa myös lounasta ja aamiaista, pitää ehkä mennä vielä seuraavan parin viikon aikana testaamaan jompi kumpi.

Göteborgs Choklad och Karamellfabrik, Postgatan 6

IMG_8829_pieni

Viimeisenä vielä bonustärppi! Göteborgs Choklad och Karamellfabrik ei ole Hagassa vaan Nordstadenissa, ja paikka on ehkä hieman piilossa. Tänne pääsee Gustav Adolfin torilta, ja samaisella aukiolla on myös Göteborgin vanhin rakennus Kronhuset ja kivan näköinen kahvila, café Kronhuset. Aion hakea karkkikaupasta ehdottomasti tuliaiset ennen kotiinpaluuta. Ensimmäisen kuvan suklaapallerot ovat muuten myös täältä!

IMG_8833_pieni

5 kommenttia :

Hannele kirjoitti...

Oi, Göteborg!
Kaupunki on kyllä kaikkien kehujen arvoinen, ihanaihanaihana! Vietin siellä huikean lukukauden vaihto-opiskelijana ikuisuus sitten, joten saatan katsoa kaupunkia kullatuin muistoin ja vaalenpunaiset lasit silmillä ;) Mutta toissakesäinen vierailu ei jättänyt kylmäksi sekään, vaikka odotukset olivat taivaissa.
Nauti!

Emmi kirjoitti...

Voi tuo kanelipulla, apua miten ihanan näköinen! En ole ikinä käynyt Göteborgissa tai oikeastaan edes harkinnut sitä matkakohteena - ehkä pitäisi!

Jos muuten joskus menet Brysseliin, niin Suomen Merimieskirkon väki leipoo aivan huikeita korvapuusteja! Minun on aina ihan pakko käydä siellä kahvilla, varsinkin kun ulkosuomalaisena ja uunittomana saan usein oikein kaipaamalla kaivata kunnon pullaa. :)

Jael kirjoitti...

Miten ihania paikkoja:) Göteborg on kesällä muutenkin niin ihana:)

anskusiili kirjoitti...

Hannele: Olen kateellinen, lukukausi vaihtarina Göteborgissa oli varmasti ihana kokemus. : ) Rakastuin itse ihan täysillä ja nautin toden totta!

Emmi: Brysseli on kyllä Euroopan matkakohteista ollut kauan mietinnän alla, kiitos siis vinkistä! Göteborg ainakin on hyvän kanelipullan mekka, suosittelen matkaamaan ihan jo senkin takia.

Jael: Meillä kävi kyllä hyvä tuuri sään suhteen – paikallisilta saimme kuulla Göteborgin olevan suurimman osan vuodesta aika harmaa. Varmasti olisin silti tykännyt kaupungista talvellakin, niin ihana. : )

Anonyymi kirjoitti...

Hi there, I read your blogs on a regular basis.
Your humoristic style is witty, keep up the good work!


Here is my web blog - credit repair law firms