tiistai 7. tammikuuta 2014

Sitruunatahna (Lemon Curd)


Sitruunatahna eli Lemon Curd on ollut olennainen osa englantilaista aamupala- ja afternoon tea -pöytää jo hyvin kauan, ja yleensä makeaa tahnaa tarjotaan skonssien kanssa. Sitruunatahna on kuitenkin niin monipuolinen tuote, että se sopii täytekakun tai keksien väliin, muffinien täytteeksi ja vaikka paahtoleivän päälle. Suomestakin saa sitruuna- ja jopa limetahnaa jo useimmista ruokakaupoista, mutta tahnan valmistaa helposti perusaineista itsekin kotona.

Sitruunatahnan valmistuksessa ainut kinkkinen seikka on valkoiset pienet kokkareet, joita muodostuu munasta tahnan kypsyessä. Tahna pitää valmiina siivilöidä, jolloin osa menee väistämättä hukkaan. Youtubesta näin kuitenkin mielenkiintoisen videon, jossa sitruunatahnaa valmistetaan hieman eri tavalla kuin miten minä olen sen tottunut valmistamaan. Kaikki alkaa voin ja sokerin vaahdottamisesta, kun taas yleensä ohjeissa neuvotaan sekoittamaan ensin yhteen sitruunamehu, muna ja sokeri ja lisäämään voin vasta myöhemmin.

Ohje on täältä, mitat muunnettu ja joitakin menetelmiä muokattu.

Sitruunatahna (Lemon Curd) (n. 5 dl)

85 g suolatonta voita
2,4 dl (220 g) sokeria
2 munaa
2 keltuaista
160 ml sitruunan mehua (n. 5 suurta sitruunaa)
1 tl sitruunan raastettua kuorta (n. 1 sitruunan kuori)

Vatkaa teräksisessä kulhossa huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi, noin minuutin verran. Lisää huoneenlämpöiset munat ja keltuaiset yksi kerrallaan, sekoita jokaisen munan jälkeen.
Pese yksi sitruuna huolella, kuivaa. Raasta yhdestä sitruunasta kuori ja purista niiden mehu siivilän läpi.
Kaada sitruunamehu vaahtoon, lisää myös sitruunan raastettu kuori. Tässä vaiheessa vaahto juoksettuu, mutta älä huoli!
Lämmitä kattilassa vettä juuri ja juuri kiehuvaksi. Aseta kulho kattilan päälle ja kypsennä tahna samalla sekoittaen vesihauteessa (silikonilasta on hyvä väline). Kattilassa olevan veden tulee olla juuri ja juuri kiehuvaa, mutta älä anna sen poreilla ainakaan voimakkaasti.
Kypsennä kunnes tahna on selvästi paksuuntunut, noin 15 minuutin ajan.
Kaada puhtaaseen kulhoon, laita päälle tuorekelmu niin, että kelmu koskettaa tahnan pintaa. Anna jäähtyä kylmässä.
Tahna säilyy jääkaapissa noin viikon, mutta sen voi myös pakastaa.


Vinkkejä:
- Jos tykkäät enemmän limestä, voit käyttää myös sitä. Muista suosia luomulaatua, varsinkin kun kuorta käytetään.
- Tahna on valmista n. 75-asteisena tai silloin, kun silikonilastaa sormella pyyhkäistessä lastaan jää selvä viiru, joka ei valu umpeen.
- Tahnan voi valmistaa myös paksupohjaisessa teflonkattilassa, kunhan ei anna lämmön nousta liian korkeaksi. Seos ei saa kiehahtaa!


Apua, näitä kuvia! Aurinkoa ei ole näkynyt ties kuinka pitkään aikaan, ja kuvaaminen on aika tuskaa.. Joka vuosi sama homma!

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei, olenko ainoa jolla haku-toiminto ei toimi? Yritin chromella sekä firefoxilla.

Kiitokset mukavasta blogista!

anskusiili kirjoitti...

Anonyymi: Hei, etpä ole ainoa! Ei toiminut minullakaan, mutta nyt sain sen toivottavasti kuntoon. : ) Kiitoksia sinulle huomiosta!

Weera kirjoitti...

Sulla on ihana ja inspiroiva blogi! Löysin blogistasi raakapatukkaohjeen jota kokeilin tänään (http://weerabettina.fitfashion.fi/2014/01/11/itsetehdyt-raakapatukat/). Patukoista tuli mielettömän hyviä. Kiitos hyvästä ohjeesta! :)

anskusiili kirjoitti...

Weera Bettina: Niin kiva kuulla. : ) Kävin kurkkaamassa blogissasi, tosi hyvä idea käyttää karpaloita ja goji-marjoja!

Petra kirjoitti...

Moi! Pakko kokeilla tätä ja tehdä noita ihania limekuppikakkuja! Sitruuna ja lime on meidän lemppareita :) Mietin vaan voiko curdin pakastaa? Ettei mene pilalle :)

anskusiili kirjoitti...

Petra: Kiva kuulla! : ) Ja voi pakastaa, luin jostakin ettei curd edes jäädy kivikovaksi, jolloin siitä on helppo ottaa pakkasesta haluamansa määrä.

Siiri kirjoitti...

Lemon curd on kyllä herkullista. :) Kirjoitin blogissani juuri mustikka-kardemummacurdista, ja sekin oli ihanaa!
http://ssiiri.wordpress.com/2014/01/21/ihana-mustikka-kardemummacurd/