maanantai 24. syyskuuta 2012

Marthan ranskalaiset voikeksit

Syyskuu on lähtenyt käyntiin hyvin hektisissä merkeissä, ja vapaapäiviä on kertynyt tässä kuussa tasan kolme. Vapaapäivä tarkoittaa kuitenkin minun tapauksessani melkein aina leipomista, ja näitä keksejä aloin tehdä eilen keskiyöllä yhtäkkisen keksinhimon yllättäessä. Aineet löytyivät valmiiksi kaapista, eikä nätä tehdessä kauaa nokka tuhissut. Martha Stewart tarjosi jälleen toimivan reseptin.

Marthan ranskalaiset voikeksit (n. 60 kpl)

226 g huoneenlämpöistä voita
2/3 cups (1,6 dl) fariinisokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta/vaniljasokeria
2 1/2 cups (6 dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa
pinnalle raakasokeria

Vatkaa huoneenlämpöistä sokeria fariinisokerin kanssa 2-3 minuutin ajan, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa ja vaaleaa. Lisää muna ja vaniljauute/-sokeri.
Siivilöi joukkoon jauhot ja suola, sekoita taikinaksi. Itse käytin käsiä apuna ja lisäsin hieman nestettä, jotta sain taikinasta kiinteää. Jaa taikina kolmeen pötköön (halkaisija n. 3-4 cm) ja kääri kelmuun. Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään tunnin tai yön yli.
Ota taikina kylmästä hetkeä ennen paistamista.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Kierittele pötköt raakasokerissa ja leikkaa noin puolen sentin paksuisia kiekkoja pötköistä. Asettele keksit leivinpaperille parin sentin päähän toisistaan ja pistele puutikulla neljä reikää, jolloin keksit näyttävät napeilta.
Paista uunissa n. 15 minuutin ajan tai kunnes keksit ovat kullanruskeita reunoilta. Anna jäähtyä ritilällä.

Vinkkejä:
-Panosta hyvään voihin, margariinia näissä kekseissä on turha käyttää.
-Keksien reunoille voi käyttää tavallistakin sokeria, mutta varsinkin isompirakeinen raakasokeri antaa reunoille kivan rakenteen.




7 kommenttia :

Hovkonditorn kirjoitti...

Kauniita keksejä!

Krista kirjoitti...

Tervetuloa osallistumaan arvontaan: http://dayafterday2012.blogspot.fi/2012/09/ensimmainen-arvontani_22.html
:)

annemi kirjoitti...

Voi miten kauniita keksejä :) näitä pitää kyllä testata.

Crazy Baker kirjoitti...

Sulla on mahtava blogi, lisäsin sut mun linkkilistaan! :)

anskusiili kirjoitti...

Hovkonditorn: Kiitoksia! : )

Annemi: Kannattaa, näistä saa helposti söpöjä ja maistuvia.

Crazy baker: Voi kun kiva, käyn vastavisiitillä. : )

pau kirjoitti...

Hei, oletko kieritellyt sokerissa myös viipaleet ennen paistamista? Ettei pelkkä pötkylä?

anskusiili kirjoitti...

Pau: Pelkän pötkylän olen kieritellyt!