torstai 26. tammikuuta 2012

Toffee-omenapaistos

Blogissani on luultavasti aika monta omenapaistosohjetta, mutta halusin ehdottomasti kokeilla BBC GoodFoodin ohjetta, joka poikkeaa hieman suomalaisista paistosohjeista. Ennen paistamista omenoiden ja taikinan päälle kaadetaan nimittäin fariinisokeriseos, joka valuu paistoksen pohjalle ja kypsyy ihanan makuiseksi, toffeemaisesi mössöksi. Ihanaa!

Toffee-omenapaistos (6 annosta, ainakin!)

    Taikina:
    85 g voita
    140 g (reilu 2 dl) vehnäjauhoja
    100 g (reilu 1 dl) (ruskeaa) taloussokeria
    1 tl vaniljasokeria
    1 rkl leivinjauhetta
    2 dl maitoa
    1 muna

    2 kirpeää, kiinteää omenaa

    Päälle:
    2 1/2 dl kiehuvaa vettä
    140 g (2 dl) fariinisokeria
    50 g pekaanipähkinöitä


Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Kuori ja lohko omenat, asettele pienehkön uunivuoan pohjalle. Sulata voi ja sekoita munan ja maidon kanssa. Sekoita kulhossa sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe ja jauhot, yhdistä kaksi seosta. Sekoita tasaiseksi ja kaada omenoiden päälle.
Kaada fariinisokerin päälle kiehuvaa vettä ja sekoittele niin, että sokeri sulaa veteen. Kaada seos uunivuokaan, ripottele päälle rouhittuja pekaanipähkinöitä. Paista uunissa n. 40 minuutin ajan. Nauti vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Vinkkejä:
-Esimerkiksi Pink Lady -omenalajike sopii tähän.

1 kommentti :

Annika kirjoitti...

Pitää ottaa talteen tämäkin loputtomaan leivonta-listaan :D Ihanan kuuloista ja näköistä ja erikoinen resepti.